Jahas. Se on sitten syksy. Eikä niin mitään olla saatu kotona tehtyä, ei elukoitten kanssa saati että tontti ja mökki alkaisivat olla asutun näköisiä... Vuorokaudessa voisi ihan hyvin olla pari ylimääräistä (valoisaa) tuntia, että kaiken ennättäisi tehdä.

Heilin kanssa ollaan aloitettu säännöllinen lenkkeily ja vähitellen pidennetään reissujen pituutta. Minuuttien puolesta vähän kauhistuttaa että ollaanko lenkillä liian kauan (täällä kun pitää 10-15 minuuttia kävelyttää ennenkuin voi hölkkää lasketella), mutta tänään kellotin sen juostavan osuuden ja taitaa itseasiassa olla ihan ok määrä. Sitten pitäisi käydä samainen lenkki ajamassa ilman hevosta ja antaa auton matkamittarin raksuttaa niin tietäisi nuo kilometritkin mitä Heilille kertyy.
Hyvin tuo edelleen toimii, mitä nyt joskus tulee nuita varsan pikku pokkurointeja... Kengityksen jälkeen sattui oikeastaan ensimmäinen ja tähän mennessä ainut episodin tapainen. Kengitys meni odotettua peremmin, mutta kenkiin tottumattomana tuo napsautti lenkillä ensin kannan auki, mistä seurasi että varsa säikähti, mistä seurasi että Valtanen meinasi saada monosta (siinä kovin pitkältä tuntuva pala mentiin oikeaoppista pukkilaukkaa). Ja edellämainitusta hyppelystä seurasi vielä ihan kunnon vekki toiseenkin etuseen ja näitä reikiähän sitä nyt vielä hoidetaan kuntoon. Ei mitään pahoja haavoja, mutta aikansahan se ottaa että paranevat. Noh, seuraavalla lenkillä olikin jo sitten putsit edessä (tuntui vähän hätävarjelun liioittelulta, mutta vältytäänpä ainakin monotuksilta ja turhilta haavoilta).
Laitetaan nyt vielä tänne muistiin kun kerran tuli kengityksen yhteydessä nuita mittoja Heilistä otettua: säkäkorkeus n. 152cm ja takaa 156cm. Popot ovat 2-kokoa! :)

En muista mainitsinko jo aiemmin, mutta nyt se on vihdoin tehty: piha on aidattu. Ihan voittaja-fiilis, koirat pysyy pihassa eikä tarvitse koko ajan neuroottisena kytätä tietä jotta meneeköhän tuolla joku vai ei. Aidan tekoa motivoi kummasti myös tuo Pinjan taipumus jahdata autoja, terveelliset harrastukset näillä nykyisillä koiranpenikoilla... Vähän nuo alkuun luimistelivat aidan suhteen, mutta kyllä tuo alentaa stressitasoa kummasti kun koirat voi olla pihalla niin paljon kuin haluavat eivätkä häviä pihasta nuin vaan.

Pinjan kanssa ei olla nyt hankalien työvuorojen vuoksi päästy harjoituksiin muitten sekaan, ja pienellä kysymysmerkillä on nyt tuo Messarin näyttely. Kun siis mitä järkeä on lähtä keskenkavuisen kakaran kanssa (joo no niinhän ne on nuo muutkin junnut) tuonne asti jos sillä ei korvien väli vielä kestä tuommoista painetta? Maalla on kiva ja helppo kasvattaa pentu, mutta huomattavasti helpompi on saada se pentu kestämään meteliä, väentungoksia, toisia koiria ym. ym. ym. kun asuu kaupungissa. Kyllä tuosta vielä reipas koira kasvaa, mutta tällä hetkellä teettää melkoisesti töitä.

Sella on ollut hieman vaisu viime aikoina. Tuntuu että kun 8 vuotta tuli mittarissa täyteen niin tuosta tuli kirjaimellisesti veteraani, kertaheitolla. Kyllä se penikan kanssa riehuu edelleen, mutta kipeytyy todella helposti. Toisesta etusesta on ollut varvas jo jonkin aikaa huonona, neiti on ottanut kyseiseen varpaaseen elämänsä aikana jonkun osuman liikaa ja haiskahtaisi nivelrikolta. Tällä hetkellä ei ole ontumaa, mutta pitänee tuo varvas poistaa jos tuo kovin klenkaksi muuttuu vielä. Liekö sitten tuo varvas syypäänä jomotuksineen sitten tuohon vaisuuteen. Vasen lapa ja selkä oli aamulla melkoisessa juntturassa ja tovi sitä pehmiteltiin. Hieronnan alussa vasemman etusen eteenvientiä ei voinut edes ajatella, mutta onnistuihan se sitten lopuksi. :) Pitää ottaa nuo venytkset ja hieronta nyt säännölliseksi toimenpiteeksi, voi olla että kuvittelin vain, mutta kulkeminen portaissa ainakin näytti helpommalta nyt.