tiistai 6. joulukuuta 2011

Cane on ollut enemmän ja vähemmän vaivainen tänä syksynä. Vanhat vammat ovat olleet kiusana ja vähän haiskahtaa siltä, että kesäiseltä reissulta saatiin vielä jotain extraa kaupan päällisiksi. Kunto on tullut alas oikein perusteellisesti, mutta aloitetaan nyt kävelykuuri ja lisätään liikuntaa vähitellen sen verran mitä koivet kestää. Täytyy sanoa että motivaatio hevosen suhteen pääsi hieman lässähtämään, kun poika palasi loppukesästä kotiin nilkuttavana pötikkänä. Noh, on se ainakin syödäkseen saanut reissullaan... Ulkoilu sitten onkin ollut minimissään ja polle on ryskänyt kesän karsinassaan. Niitä ongelmia tässä sitten edelleen hoidellaan. Hevonen oli likempänä startikuntoista lähtiessään eikä jaloissa ollut sanomista. Nyt se on ollut syksyn lähinnä tarhassa ja silti vaan koivet temppuilevat.
Tänään kuitenkin tehtiin ensimmäinen kävelylenkki pitkään aikaan. Kiire oli sitä luokkaa, ettei jalkoihin voinut juurikaan keskittyä ja välillä tuntui että tuo kamppaa itsensä ihan tasaisellakin tiellä. Ja jos hevonen on päässyt plösöön kuntoon niin olen minäkin. Kunto meinasi loppua 20 minuutin kävelyn jälkeen, oli päässyt unohtumaan että Canella on aika vetävä askel edelleen.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Alku aina tahmeaa, vai miten se meni... Allekirjoittanut yrittää nyt reipastua muutaman vuoden tauon jälkeen ja päivitellä tänne kuulumisia. Tarinointi painottunee vanhojen kotisivujen tapaan taloudesta löytyvien nelijalkaisten tekemisiin, toisena vaihtoehtona kun olisi kertoa kuinka matka töihin tänään sujui ja montako tonnia kiveä kuljetin työpäivän aikana.
Viimeisten kotisivupäivitysten jälkeen lauma on hieman päässyt kasvamaan. Greyhoundit Sella ja Tristan saivat viimetalvena myyräongelmien seurauksena kaverikseen vanhan tutun, 13 vuotiaan Pörri-kissan. Pörrin tulon jälkeen ei mennyt kovin kauaa, kun ajattelin että muori tarvitsee kaverin. Ja kun onhan se jo niin vanhakin ja myyrät valtaavat mökin heti jos kissa lähtee. Noh, sitten saapui Leo, pieni hulttiopoika joka ei ainakaan näillä tähän mennessä kertyneillä meriiteillään tule pyydystämään ainuttakaan hiirtä vaikka se eteen kannettaisiin (sorry Leo...). Ja hyvin pian kävi myös ilmi, että Pörri inhosi pentua yli kaiken ja tarjoili pikkupojan kaikkiin lähestymisyrityksiin vain nyrkkiä. No voi helevetti, pitääkö tuolle pienelle nyt laittaa toinen penikka kaveriksi... Ja kuinka ollakaan, loppukesästä Sivolanniemen mökille kurvasikin citikan kyydissä maailman totisin pieni kissanpenikka, Aslan. Toisin kuin veljensä, tässä kaverissa on ainesta hiirenpyytäjäksi!
Edellä mainittujen lisäksi laumaan on kuulunut lähes kolmen vuoden ajan vanha herra Cane. Cane lopetti kilpauransa ravihevosena 2008 ja puolisen vuotta sen jälkeen (usean sattuman kautta) päätyi tänne eläkepäiviään viettämään. Eläkkeellä tai ei, Cane on omasta mielestään edelleen kilpuri ja treenaa sen mukaisella asenteella.
Fiksuhan olisi jättänyt nelijalkaisten keräilyn viimeistään tässä vaiheessa, mutta koska kyseessä olen minä... Viime keväänä sain puhelun Canen kasvattajan suunnalta. Kyselivät jotta olisinko kiinnostunut ottamaan siitostamman. Järki sanoi vahvasti EI, mutta kun tajusin mitä oli tarjolla niin enhän minä mitenkään voinut sanoa muuta kuin JOO. Tämän jälkeen soitin sukulaislikalle naapuripitäjään ja parin minuutin mietinnän jälkeen päätimme vuokrata siitoskäyttöön Canen siskon, Canelin. Tamma on kantavana Blue York Yankeesta, mielenkiinnolla kevättä ja varsomista odotellaan.