perjantai 19. heinäkuuta 2013

Ei pitäisi varmaankaan ääneen sanoa, mutta Pinjan maha on ehkä paremmassa kunnossa kuin kertaakaan (*kopkop*). Uuteen raksumerkkiin ollaan nyt jonkin aikaa totuteltu ja vaikuttaa miltei liian hyvältä ollakseen totta. Tuo näyttäisi jopa hieman pulskistuneen, mutta voi olla että allekirjoittanut vain kuvittelee. Mutta toistaiseksi kaikki hyvin ruokaan liittyvissä asioissa, syöminen itsessäänhän ei ole koskaan mikään ongelma ollut, päinvastoin... Ihmettelen kyllä tuota vellimahaongelmaa, liekö sitten allerginen vai onko pentupöperöt kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan liian väkeviä ja vetää mahan kuralle siitä syystä.

Harrastamaan ei olla kovin paljoa ennätetty, pitäisi kyllä, joo, mutta kait sitä ennättää lomankin aikana sitten? Lenkkeilyä ei olla sentään unohdettu. Pentu menee täysin sekaisin jos ei pääse oikomaan koipiaan, ja Sella lihoo tätä nykyä vähän liiankin herkästi (nyt sentään ollaan päästy siitä käpylehmä-muotista eroon, jotain sekin). Jokin sitten harkitsin että opetetaan Pinja jäljelle kun oli pätevä ohjaaja käymässä, mutta samaisena iltana Sella osoitti miksi me ei haluta talouteen toista jäljestävää vinttikoiraa: aina yhtä mukava houkutella koiraa kotiin kun se näköyhteyden pupuun hukattuaan jatkaakin matkaa nenän avulla...

Heili jatkaa savolaistumista laitumella muitten varsojen kanssa. Nyt kun ei ole ihan hetkeen päässyt hevostaan edes katsomaan niin huomaa että sitä on jo ikävä. Nooh, hyväähän sille tekee kun saa olla hevosen näkövinkkelistä katsoen sivistyksen parissa, ja kohtahan se taas on kotona, MUTTA on tämä hevoseton elämä vähän outoa (liikaa liikkumavapautta?).