Miten tämä aika taas on livahtanut näin..? Talvihan tässä jo taas on, jestas... Eipä sillä, kaikki on kotosalla suunnilleen ennallaan ja yritetään porskuttaa nelijalkaisten kanssa päivä kerrallaan normaalin kaaoksen keskellä.
Varsa on lenkkeillyt säännöllisesti ja nyt vaihdettiin neiti talvikenkään. Loistava ajoitus etten sanoisi, lumet tuli muutama päivä kengityksen jälkeen. Nyt on kävelykuuri meneillään huonojen kelien vuoksi, mutta sen verran ennätettiin nastat alla juosta ennen polkujen jäätymistä, että nähtiin ettei suuren suurta eroa normaalin ja hokkikengän välillä ole. Kuntokin lienee hienoisessa nousussa kun juostava matka on pidentynyt, mutta ajallisesti reissuun menee jonkin verran vähemmän aikaa kuin nyt vaikka kuukausi sitten. Ehkäpä siitä vielä oikeasti ravihevonen kasvaa...
En tiedä onko tuo vähitellen aikuistumaan päin vai mistä lie johtuu että kavioeläimemme on hieman kiukkuinen nykyään. Ruokien päältä lähinnä. Hotkii ruokansa, luimii jos kesken syömisen joudun karsinassa käymään ja tarjoilipa monoakin yhtenä iltana. Seinän potkiminen syömisen aikana on kyllä jo vanha juttu ja mietinkin pitäisikö laittaa ainakin aamu- ja päiväruoat jatkossa pihalle niin edes hieman vähentyisi tuo seinän pahoinpitely.
Heilissä oli tässä jokin sitten hienoista vetelyyttä havaittavissa lenkillä, ja tähän kyllästyttyäni arvelin että taitaa varsa lenkkeillä jatkossa korvat auki niin on paremmin hereillä. Ihan hyvä teoria, mutta se millä volyymilla tämä reagoi tietylaisiin ääniin tuli yllätyksenä. Sattui olemaan pari senttiä lunta maassa ja kun ensimmäiset tilsat lensivät pressuun, katosi lähes kaikki tuntuma ohjien toiseen päähän. Kyllä, meikäläistä vietiin kilometri kuin rukkasta kapealla serpentiinitiellä keskellä taimikkoa. Sen verran oli tilanne hanskassa että sain pidettyä varsan tiellä, mutta kiittelin luojaani ettei tullut tiellä ketään vastaan...
Takaisin tullessa tilsat eivät enää onneksi ihan niin paljoa pelottaneet, ja loppu matka meni jo lähes yhteisymmärryksessä. Tämän jälkeen ollaan välillä ajeltu korvat auki, ja luukut kiinni silloin kun paskahöyryä epäilen neidin korvien väliin kerääntyneen.
Sellan jalkakin on tällä välillä operoitu. Sillähän kehittyi oikean etusen 4. varpaaseen nivelrikko erinäisten pikkukolhaisujen seurauksena. Koipi kiusasi melkoisesti ja aiheutti jo muutakin vaivaa koko ruhossa ainaisen nilkuttamisen seurauksena, joten yhteys eläinlääkäriin ja varpaan tarkastuksen jälkeen aika varpaan poistoon. Koipi on ihan ok nyt, pikkuista niiaamista on vielä, mutta haiskahtaa lähinnä siltä että vielä vieroksuu tuunattua jalkaansa, ja varoo kinttuaan vanhasta muistista. Ensi viikolla on aika hierojalle että saadaan könkkäämisestä aiheutuneet lihasjumit helpottamaan.
Pinjakin käy lihashuollossa parin viikon päästä samalla kun Sellaa hoidetaan. Mitään isompia Pinjassa ei pitäisi olla, mutta kun kyseessä on tuommoinen rymy-iita niin ei ole pahitteeksi vaikka ammattilainen ropeltaakin koiran läpi. Siitä onkin sitten hyvä lähtä vetreänä Messaria kohti.
Pinjalle löytyi päiväkoti kaupungista ja nämä reissut ovat tehneet kakaralle vain hyvää. Itsevarmuutta on tullut roimasti lisää eikä enää niin hirveästi ahdista jos on väkeä ja koiria lähettyvillä enemmän kuin yksi... Ja käytiinhän me Hailuodossa ihmettelemässä maastokisojakin, ja siellä jos missä koeteltiin pienen koiran hermorakennetta. Yllättävän hyvin tuo senkin reissun kesti, itseasiassa se oli Sella joka sitä reissua enemmän stressasi.
Maastokisojen yhteydessä kakara pääsi ajamaan myös viehettä pienen palasen. En oikein tiennyt mitä odottaa kun viehe lähtee liikkeelle, mutta hyvinhän se meni! Tarkkaa ajoa ja lopuksi viehekin tapettiin. :) Kovin pentumaista tuo laukka vielä oli/on mutta eihän tuolla ole vielä nytkään ikää kuin 9.5kk. Lähettäjä tuumasi heti lähdön jälkeen että oli pennun ystävällinen ilme kadonnut samantein kun pikkuisen viehettä ravistettiin että koira siitä älyää kiinnostua.
Missikisaharjoituksissakin päästiin käymään mätsärin merkeissä. Olosuhteetkin olivat sopivasti haastavat kun Pallohallissa oli agilitykisat samaan aikaan. Eli melua, koiria ja väkeä oli hyvin paikalla. Meillä oli tarkoitus vaan viettää niin mukava päivä mätsärissä kuin se vaan Pinjan näkövinkkelistä olisi mahdollista, ja saada koira uskomaan ettei tämä nyt ihan maailmanloppu ole ja muiden keskellä voi hengittää rauhassa...
Sanoin jo hyvissä ajoin kavereille että tulla moikkaamaan Pinjaa että tulee likalle hyvä mieli. Hoitotätikin saatiin paikalle ja sehän oli pienen koiran päivän kohokohta. Tuo ei ensin kaiken hälyn keskellä tajunnut kuka tuli paikalle, mutta kun se lamppu pään päällä viimein syttyi saatiin kunnon ilohepuli aikaan. Joku on hieman tykästynyt hoitotätiinsä. :D
