maanantai 5. toukokuuta 2014

Hmm. Olisi ilmeisesti pitänyt piruilla kengittäjälle pykälää isommin etukenkien tuunaamisesta. Minä olin tuunaamisen kannalla, kengittäjä taas sitä mieltä että kyllä ne jalassa pysyy, ei voi polkaista irti tätä patenttia. Kyllä voi! Suurta vahinkoahan tästä kengättömyydestä ei ole, koska ei meillä edelleenkään käyntiä kovempaa voi ajella. Ei kulje varsa ravia, ei. Antaa nyt vielä viisaampien syynätä kavioeläin läpi ja kokeilla omat konstinsa, jos ei ala askelta löytyä ammattilaisenkaan avulla niin sitten otetaan suunta klinikkaa kohti.

Heili 2v.




Pinjan kanssa käytiin kevään ensimmäisissä treeneissä ulkokentällä. Neidillä on jonkin asteinen mörkökausi menossa (tuomari ei saa koskea) ja siihen haettiin tänään siedätystä. Alku oli poukkoilua, mutta treenien lopussa tuo jopa alkoi hakeutua itse tuomarin luo. Siedätystä haettiin myös porukan seassa pojottamiseen ja voinen varovaisen optimistinen olla tämänkin suhteen. Viikon päästä seuraavan kerran treenit, ja sitten ollaankin jo kohta näyttelyssä. Nyt pitäisi kutsua kaikki siskonkumminveljenserkunkaimat käymään kylässä (tai treffata kaupungilla) ja koiraa räpeltämään, siinähän totuttelee ajatukseen että kaikkea pitää sietää. ;)

Kevennyksenä vielä tälle erää Pinja ja kylmä kylpy. Neitokainen kuvitteli reteenä hyppäävänsä matalaan rantaveteen mutta kuinkas kävikään...





Ja vielä bonuksena lintubongaus, vieläkin on sulattelua siinä että pihassa käväisi KELTAHEMPPO! Toki jos joku pätevämpi tämän joksikin muuksi diagnosoi niin antaa vaan kuulua.

30.4.2014
 Ääh, se olikin vain vihervarpunen............... -.-