Se ois Juhannus sitten melkolailla loppusuoralla. Toissapäivänä kävin Heiliä ja Vieremän taustajoukkojaan moikkaamassa ja hyvältä näyttää. Ei sitä ole oikein tajunnut miten on itsellä ollut pinna kireällä kun ei ole tuo varsan ravi mitään erityisen sujuvaa ollut. Mutta näin ne vaan ammattilaiset osaa näitä viritellä ja ravi maistuu taas. Meno on valmentajan mukaan jo semmoista että neidin voisi opetuslähtöön ilmoittaa. Rokotukset nyt vaan pitää laittaa kuntoon ja sitten menoksi, näillä näkymin ehkäpä jo ensi kuun lopulla. :)

Juhannus-Heili

E.V. Hayley & E.V. Scumba

Pinjan kanssa päästiin mukaan motivointikurssille. Kurssillepääsy tuli hienoisena yllätyksenä, koska mukaan otettiin ainoastaan kuusi koirakkoa. Käytetään siis ohjaus hyväksi ja toivotaan että meikäläisenkin pääkoppaan jotain oppia saadaan taottua. Ja toivotaan ennen kaikkea että meillä kommunikointi alkaisi vähitellen pelittää Pinjuskan kanssa.
Pientä edistystä on jo itseasissa havaittavissa, joissain tilanteissa tuolla nimittäin jopa korvat toimivat... ;)

Väsynyt juhannusjuhlija.

Ensi kuussa olisi Oulun näyttely ennen MV14-näytelmää ja mielenkiinnolla odottelen mikä on pienen sinisen asenne tilaisuutta kohtaan. Otetaan tällä kertaa Sella mukaan henkiseksi tueksi ja toivotaan että oman laumanjäsenen läsnäolo toisi pikkuisen lisää itsevarmuutta huligaaniin.

Jahas, sitten viime päivityksen onkin jo kaikenlaista enemmän ja vähemmän viihdyttävää ennättänyt tapahtumaan. Jos lähdettäisiin liikenteeseen vaikka Pinjan näyttelyreissulla.

Meillähän oli tiukka näyttelyviikonloppu tässä reilu viikko takaperin. Vain hulluhan ilmoittaa koiransa kahtena peräkkäisenä päivänä näyttelyyn ja vielä aivan eri suunnille Suomenniemeä. Onni onnettomuudessa oli se, että Joensuusta kun lähdettiin Oulua kohti pystyi yöksi pysähtymään kotiin ja jatkamaan sitten aamulla törkeän aikaisin matkaansa. Mutta eipä tämmöistä kyllä joka viikonloppu jaksaisi.
Matka meni mukavissa merkeissä, ja Pinku tahkosi edelleen Joensuusta hyvää tulosta ollen ainoana greynä ROP. Yksi SERT lisää meriiteissä ja ensimmäinen CACIB! Pikkuisen arvelutti mikä mahtaa olla  neidin fiilis kun tuomari tuli lähemmäksi koiraa katsomaan. En varmaan hengittänyt sen pariminuuttisen aikana ja teki mieli pistää silmätkin kiinni kun tuomari alkoi laskea Pinjan hampaita. Kirjaimellisesti ne legot nyt tuli laskettua. Ja koira vaan pojottaa paikallaan. Siis mistä nyt puhaltaa? Treenit ilmeisesti auttaneet poukkoiluun?

Joensuu KV 17.5.2014 Tuula Savolainen

Mr & Ms Nenä

Joensuussa ei enää ryhmässä menestystä herunut. Pinjalla pehmisi anturat koko päivän märällä nurmella hipsittyään, ja siitä kun siirrytäänkin yhtäkkiä raviradan karkealla kaviouralle niin ei tarvitse edes olla kovin herkkä koira että siitä tulee ontuva.

Seuraavana päivänä Oulussa tassuja selvästi vielä aristeltiin ja neiti synkisteli muutenkin olemassaoloaan näyttelyvilinässä. Kun lähtökohta oli mikä oli, laitettiin tällä kertaa tavoitteeksi vain ja ainoastaan hyvin käyttäytyvä, ILOINEN koira. Hyvinkäyttäytyvä toteutui, siitä iloisesta en menisi niin vannomaan. Allekirjoittanut oppi muutaman uuden klovni-tempun koiraansa viihdyttäessään, sen verran tästä reissusta opittiin...

Kyllä se kehän jälkeen piristyi...

Nyt ollaan otettu tavaksi lenkille lähtiessä ottaa taskut täyteen namia, ja remmi. Pinjahan on aina ollut sitä mieltä että vapaana kasvatattu luomukoira ei remmejä tarvitse ja todellakin kavahtaa kun näkeekin että pantaa tarjoiltaisiin kaulaan. Viimeiset lenkit ollaan sitten kuljeksittu niin että panta/remmi laitetaan päälle, palkataan namilla ja/tai leikkimällä ja vapautetaan pieni villikoira tämän jälkeen. Ja sama toistetaan... Pientä edistystä on alkanutkin jo tapahtua, ehkä tästä on tulevaisuudessa apua myös näytelmissä (Pinjalla yksi inhonaihe vähemmän...).


Ja tätä nykyä meillä vietätään hevosetonta elämää. Varsan piti lähtä vain vähäksi aikaa kasvattajan luona käymään että käyvät hepan läpi ja passittavat klinikalle jos jotain epäilyttävää löytyy syyksi raviongelmille. Varsan siirtäminen Savoon olikin ihan oma episodinsa ja raviratakin siinä tuli kavioeläimelle täydessä hulinassaan tutuksi. Mutta kun varsa on fiksu niin eipä siinä paljoa tarvinnut hötkyillä. :) Vähän sitä jännitti, mutta oudompaa olisi ollut jos mitään reagointia ei olisi tullut...
Heilin ravileiriviikot näyttävät nyt kyllä venähtävän koko kesän mittaisiksi ravisulkeisiksi (laidunta unohtamatta!) ammattilaisten näpeissä. Tämän uutisen kuultuani läksin purkamaan Heilin aitausta metsäkoneiden tieltä pois, ja heti kun homma oli tehty ja tyhjä, tampattu aitaus ilman aitojakin vielä niin kyllä tuli haikea olo. Hyvä etten itkua alkanut vääntämään. Mun hevonen on poissa! :( Hyvässä hoidossahan se Heili siellä on, lähinnä kait se tuo oma korvien väli vaan huutaa hevosta tontilleen. Täällä maalla tuli nyt tänä keväänä viisi vuotta täyteen ja muutaman kuukauden ainoastaan olen ilman hevosta ollut, joten onhan tässä pieni totuttelu taas.