tiistai 31. tammikuuta 2012

Tulihan ne tämänkin talven pakkaset viimein. Valitettavasti. Koirat eivät ole viime päivinä suuremmin olleet pihalle vailla, ihme juttu... Kissatkin tajuavat pysyä poissa ovelta kun itse siitä kuljen, leudommalla kelillähän tuossa käy vaan kuhahdus, kun koko lauma on tunkemassa pihalle samalla ovenavauksella. Leo oli tänään se ainut rohkea, joka eteiseen asti tarkeni mennä. Ulko-ovea raottaessa roikale nyrpisti nenäänsä ja luikahti nöyrin mielin takaisin lämpimään. Tallilla ei ole yhtään sen lämpöisempää ja Canekin on pitänyt lointa kiltisti päällään aamuin öin. Pojan kortisonikuuri ei ole ihan lääkärin ohjeiden mukaan sujunut, ei suostu lääkkeitään syömään vaikka miten hyvin ne sekoittaisi ruokaan ja mössöihin. Tosin eipä tuolla enää ole mitään hätää ollut, pitänee soittaa lääkärille ja kysyä josko tuota annostusta voisi jo vähentää. Kun ei se ole koko annosta syönyt kuin muutamana ensimmäisenä päivänä.
*huoh* Ulkona olisi niin hienon näköistä, mutta niin halavatun kylmä.

maanantai 23. tammikuuta 2012

En haluaisi aina aloittaa näitä juttujani narisemalla jostain, mutta kun ei paljoa ole muutakaan tarjota. Alan oikeasti olla sitä mieltä että ei ole olemassa ns. hyvää onnea. On vain paskaa tuuria ja sen eri asteita. Piste.
Ajelin eilen illalla n. 23 aikoihin töistä ja poikkesin tallilla ruokkimassa Canen. Kaikki oli niinkuin pitikin, ei mitään outoa havaittavissa. Nyt aamutalliin tullessa vastassa oli silmiään siristävä tuhiseva karvapallo. Ensin huomio kiinnittyi umpeen muurautuneeseen silmään, ja kävin läpi kaikki silmävammojen kauhuskenaariot. Sitten käänsin hevosen päätä että näkisin paremmin ja totesin että koko pää oli aivan turvonnut ja hevonen sokkona pöhöttyneiden silmäluomien vuoksi. Koko naama oli niin turpea, että Kaunon pari kokoa liian isot päitset kävivät kovin, kovin pieniksi. Eipä siinä muuta kuin lääkärille soittamaan josko joku ennättäisi käydä antamassa ensiapua.
Eläinlääkäri pääsi nopeasti paikalle (kiitos ja kumarrus!) ja nyt alkoi kortisonikuuri. Allerginen reaktio tuo kaiketikin on, parempaa selitystä ei tällä hetkellä ole antaa. Mutta mistä se tuon tempaisi on sitten eri asia. Mitään muutoksia ei ole ruokinnassa tai kuivikkeissa lähiaikoina tehty. Sen verran ollaan aamusta edistytty, että silmät ovat hieman raollaan. Ruoka ei nyt akuutisti kelpaa ja syystäkin polle on hieman levoton. Mutta Cane osoitti jälleen kerran olevansa herrasmies kun lääkäri kävi. Päitset kun eivät päähän menneet, oli hevonen hoidettava karsinassa. Itse kyllä tiesin että ei tuo mitään tee toimenpiteen aikana, mutta lääkärin mieliksi laitettiin naru kaulaan (niinkuin sillä jotain merkitystä olisi ollut). Lääkärinkin oli lopulta todettava jotta onpa siivo ori. En huomannut sanoa, että viimeksi kun tuota piti neuloilla tökkiä, tapahtui kyseinen toimitus hevosen ollessa irti aitauksessaan...

Ennen ja jälkeen... Toivotaan että alkaa tuo pöhötys vähitellen haihtua ja olo kohentua.


keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tänään ollaan ihmetelty kotipihan uutta ilmettä. Nyt sitten näkee ympäröivän metsän puilta... Kevättä ajatellen päätin jotta nyt on hyvä hetki harventaa metsää ja kaataa pois nuo isot männyt keskeltä pihaa. Ensi kesänä olisi tarkoitus laittaa tuohon piharakennukseen karsina ja rakennuksen taakse aitaus. Suomeksi sanottuna tuommoinen pihattotyyppinen ratkaisu, pääsee polle kulkemaan tallin ja aitauksen väliä miten mielii. Mutta on tuossa melkoinen siivousurakka edessä jahka lumet lähtee...
*Huoh* Canen kohdalle pitää nyt alkaa miettiä varasuunnitelmia. Tallinovella kompuroinnit alkavat olla enemmän sääntö kuin poikkeus, ja pelottaa että se loukkaa vielä joku päivä itsensä tuossa. Loppusyksystä huomasin että sille on tullut jotain vikaa toiseen etuseen, ja se saattaa olla myös syy tuohon itsensä kampittamiseen ovella. Oikean etusen kun nostaa niin vasen saattaa nuljahtaa alta pois, ja lopputuloshan me jo tiedetään, jos seisot yhden jalan varassa ja se ainokainen lähtee varoittamatta alta... Nythän tuo kulki taas sisälle ihan muina hevosina, ihan kuin ei olisi ikinä mitään ongelmaa ollutkaan. Ihme eläin, moni polle panikoisi tuossa jo ihan urakalla. Niin no tuo tekee sitten sen totaalikieltäytymisen jos oikein ahdistaa... Noh, pitää olla tarkkana kun tuosta kuljetaan.
Ja sitten sitä koiran omistamisen ihanuutta: apinat ovat keksineet kissanhiekkalaatikon ja ennenkaikkea sen sisällön. Naminami. Kaikki vähänkin orgaaninen aine pitää tätä nykyä nostaa vähintään parin metrin korkeuteen tai laittaa varmaan paikkaan lukkojen taakse. Eikä sittenkään voi olla varma että piilopaikka oli greyn pitävä...

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Suhteellisen raskas viikonloppu takana koiranäyttelyn merkeissä. Taas tätä minun tuuria että töissä sattui juuri tälle viikonlopulle yövuoro. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana ei ole kovin montaa tuntia ennättänyt nukkumaan. Mutta se näytelmä. Risto kävi harrastamisen (ja kannatuksen) vuoksi pyörähtämässä kehässä ihan mukavalla tuloksella, ROP-veteraani ja VSP. Herran kaikkia näyttelyrutiineita ei onnistuttu huomioimaan, joten läskiksihän se esiintyminen meni, taas, mutta pääasia että narun päässä oli hyväntuulinen papparainen. Ja jos rotukehä meni kengurumiehen osalta iloisesti hypellessä, niin sitä se oli isossakin kehässä... Namia olisi pitänyt olla koko ajan tyrkyllä, mutta ilman että herra tekee mitään sen eteen. Paikallaan seisominen on vanhalle koiralle toisinaan niin kovin haastavaa.
Sella taasen oli metsästämässä sitä viimeistä sertiään. No ei ole valio vieläkään, yhdellä pykälällä se taas meni ohi ja meriitteihin voidaan lisätä jälleen yksi vara-sert. Ja CACIB, jolla se ei tee yhtään mitään. Nooh, kokeillaan kesällä uudestaan paremmalla tuurilla. Mutta jotain hyvääkin: blondi otti tilanteen aika lungisti ollakseen Sella. Oli ilmeisesti hyvä idea käydä treeneissä alkuviikosta. Harjoituksissa tuota selkeästi ahdisti tuo kaikuhalli ja naamalla oli suurimman osan ajasta leveä stressihymy, joka kyllä hieman laimeni loppua kohden. Näyttelypäivänä vaikutti siltä että neidin päänsisäinen maailma on ainakin jonkinlaisessa balanssissa ja esiintyminen kehässä meni itseasiassa paremmin kuin Ristolla (no mutta Ripahan vaan harrastaa näyttelyitä tätä nykyä...).
Mutta ei nuita näytelmiä ihan joka viikonloppu pystyisi käymään. Tätä edellinen kerta oli kesällä ja nyt tuntuu että puoli vuotta voidaan ihan hyvin vältellä näyttelykehiä. Ei jaksa. Kait se on vanhuus tullut. Hyvä puoli tässä "kotinäyttelyssä" on se, että koirat voi näppärästä viedä väliajaksi kotiin lepäilemään. Pitkä päivä tosiaan, onneksi kaverit kävivät viihdyttämässä ja Ristollakin oli fanilauma ympärillä huolehtimassa ettei näyttelytähtöselle tule rapsutusvajetta.

Ai niin. Cane onnistuttiin viikko sitten vakuuttamaan että talliin voi mennä, ja että tallin ovi ei tyrmää pollea tajuttomaksi (kunhan muistaa kumartaa). Ja juuri tässä pari tuntia sitten hevosta talliin hakiessa ajattelin että hyvä homma että tuo tallikammo on nyt selätetty, kun Cane kompastui ilmeisesti omiin jalkoihinsa ja nitkautti toisen takasensa. Aivan käsittämätöntä. Huomisaamua kauhulla odottaen, meni nimittäin tovi ennenkuin tuo suostui laskemaan jalan maahan, sen verran kipeästi kävi. Nyt jalassa ei päällisin puolin näkynyt mitään, mutta eiköhän se vikakohta aamulla ole paikallistettavissa. En tajua miten tämä syksy/talvi on ollut tämmöistä paskaa hevosen osalta. Kait tässä nyt maksellaan niitä 2,5 naarmutonta vuotta takaisin tai jotain.........kele...



lauantai 7. tammikuuta 2012

Kyllä routa porsaan kotiin tuo, toivottavasti. Cane se vaan viihtyy pihamaalla... Tuli viimeistään nyt itsellekin selväksi minkälainen on hyvän kilpahevosen pääkoppa: junttura! Yritin pari tuntia sitten taluttaa herran tallin puolelle, mutta tämä pisti jarrut päälle jo viitisen metriä ennen ovea. Jotenkin päästiin kuitenkin oven eteen missä polle otti tukevan sahapukkiasennon ja päätti jämähtää niille jalansijoilleen. Saahan sitä tuuppia eteenpäin niin paljon kuin sielu sietää, tosin kovin pieneksi siinä itsensä tuntee kun painii 600kg jästipään kanssa. Jonkin aikaa taas neuvoteltiin, tuloksetta. Olkoot nyt pihalla jos ovesta kulkeminen nuin ahdistaa. Ulkona ei tästä eteenpäin tarjoilla muuta kuin heiniä ja vettä, jos mielii parempia eväitä pupeltaa niin ne löytyvät muutaman kerran päivässä tallin puolelta. Mahtava harrastus nämä hevoset.........

perjantai 6. tammikuuta 2012

Jahas, uutta vuotta vaan. Cane pottuuntui muutama päivä sitten tallin oveen ja siirsi itsensä hetkellisesti ulkoruokintaan. Herra oli kopsauttanut päänsä oven yläkarmiin ja jäärä kun on, ei suostunut enää talliin kulkemaan. Pari vuorokauttaa kokeilin neuvotella niin hyvällä kuin pahallakin, suostuteltiin ja houkuteltiin, mutta kun alkoi vaikuttaa siltä että polle on kannettava talliin, oli pakko nostaa kädet pystyyn. Tänään lopulta kyllästyin katselemaan tuon kärvistelyä ja naapurin kanssa kirjaimellisesti tuupattiin Cane mökkiinsä. Ei tuolla varsinaisesti mitään hätää ulkona ollut. Leuto keli ja hemmetin lämmin loimi päällä. Tosin tyytyväinenhän tuo vaikutti olevan kun pääsi/jouti talliin lepäilemään. Hassu eläin...
Sella ja Tristan valmistautuvat tulevaan näyttelyyn. Trimmasin nuilta hännät siistimmäksi, onpahan vähän siistimmät nyt. Sellaa sai hieman houkutella käsittelyyn, taisi reppana luulla että kynsiä leikataan. Kyllä se sitten tajusi tilanteen vaarattomaksi (ei kylläkään aivan miellyttäväksi) ja häntäkarvat saivat kyytiä. Risto sen sijaan vanhana kehäraakkina tiesi mitä tapahtuu ja oli jo jonottamassa kun Sella alkoi olla valmis. Toinen ei ennättänyt edes poistua kunnolla saksien ulottuvilta kun Ripa jo tunki itsensä trimmaukseen. ;D
Kissat elävät ja voivat hyvin. Leo kävi joulukuussa leikkauspöydällä, tosin omaksi parhaakseen (Leon mielipidettä ei kyllä kyselty...). Jätkästä tuli Kolli ja mökki alkoi haista niin pahasti, ettei siellä juuri muut viihtyneet kuin herra itse. Kuvittelin että uroskoiran kusi haisee pahalle, mutta kissa se vasta käryääkin... Seuraavaksi sitten tuo pikkupoika samaan operaatioon.
Huomenna olisi tarkoitus käydä katsomassa Canelia, tamma alkaa kuulema olla jo melko pyöreä. Toisaalta sietääkin, eihän tuohon varsomiseenkaan ole kuin muutama kuukausi enää. :)