perjantai 18. huhtikuuta 2014

Hah, pikkuisen olen näköjään alakanttiin arvioinut varsan nykymitat. Veikkailin että 158cm voisi osua jokseenkin sinne päin, mutta korkeus edestä (muutamaan kertaan osakkaan kanssa tarkistettu) 161cm ja takaa 162.5cm. Se sitten tamma otti ja kasvoi puolessa vuodessa melkoisesti..! Nyt pidetään vielä pikkuisen lepolomaa ajohommista, aloitellaan tässä uudestaan jahka on kesämonot alla ja tiet sulana. Toivottavasti nuo askelkuviot alkavat vähitellen taas osua kohdilleen ja päästäisiin kunnolla hölkkää ajamaan. Kesäkuuksi neiti on mitä ilmeisimmin lähdössä kasvattajansa tiluksille hakemaan sitä kadonnutta askelta takaisin, mutta tehdään kotoa käsin sitä ennen se mitä voidaan tehdä. :)

Sininen ikiliikkujamme, Pinja, on lihotuskuurilla jälleen kerran. Tässä kyllä näkee niin hyvin nuoren ja vanhan koiran välisen eron mitä tulee energian kulutukseen. Sellahan tuntuu elävän vaikka pikkukiviä syömällä, mutta Pinjalle pitänee alkaa tarjoilemaan yksi ylimääräinen ateria. Ei se laiha ole, mutta ei sillä kyllä kovin suuri rasvaprosentti tällä hetkellä ole. Timmi mimmi.

Sella tässä on viime aikoina hieman huolettanut. Taas on koivessa sanomista. Välillä on melko pitkä väli ettei nilkuta, mutta nyt on taas etunen kipeä. Kyllähän sillä nuita juostuja kilometrejä jo on melkoisesti takana, mutta toivottavasti nyt vielä vertyisi kuntoon ja olisi vielä jokunen vuosi vielä edessä päin.

Nuista talouden hiirenkarkottimista pitänee vielä mainita, että tässä jokin sitten sain tietää että pojille on syntynyt pikkuveljiä. \o/ Olen kyllä sitä mieltä että meillä on kissa- ym. kiintiöt jo täynnä mutta eihän yksi pieni kissanpenikka nyt voi tätä konkurssia enää keikauttaa mihinkään suuntaan? Eihän? ;)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Miten voi hevoselta hävitä parissa päivässä ravi pois askellajeista?? Toivottavasti tämä on nyt jotain kasvuun liittyvää ja ennenkaikkea ohimenevää laadultaan. Parina kertana lenkillä huomasi, että jokin ei ole ihan oikein, mutta putputteli kuitenkin nätisti hölkkää. Kolmas reissu olikin sitten jo sitä luokkaa että oli parempi antaa tamman kävellä lompsia, kun ei sitä oikein edes huvittanut juosta. Ravia menee pyydettäessä muutaman askeleen, jonka jälkeen sekoaa joko peitsille tai laukalle. Osaa myös sekoittaa nuo molemmat... Olisipa hienoa kun nuo osaisivat sanoa mikä on vialla. Kasvu? Kelit? Hokkikengät? Jalat? Jokin muu?