Pientä lisäystä tälle päivää. Kävin iltatallin tekemässä ja kävi ilmi, että Kauno oli jäänyt jumiin talliin päiväksi. Aamulla kävi etäisesti mielessä jotta pitäisiköhän laittaa sille pöperöt ulos ja katsoa että herra pääsee ongelmitta pihalle asti. Nooh, sitten arvelin että eiköhän tuo ulostautuminen suju herralta ihan ominkin päin, vaikka parina viime päivänä minun onkin pitänyt olla henkisenä tukena ja kävellä edeltä ovesta. Ollaan sitten huomenna viisaampia tämän asian suhteen. Pakko vaan silti toistaa itseäni: on se kyllä aika luottavainen hevonen kaikkien ovella ottamiensa osumien jälkeen.
Ja mitä tekivätkään koirat päivän päätteeksi...Kaikessa yksinkertaisuudessa minä sitten vihaan tätä pimeää. Arvelin että yhdeksän jälkeen ei kukaan ole enää koirineen ulkoilemassa ja laskin omat pikapissille. Meni vain hetki kun alkoi helvetinmoinen hälytyshaukku käydä ulkoa. Ei voinut muuta kuin vetää pikaisesti jotain rytkyä niskaan ja kengät jalkaan ja etsimään koiria. Koko ajan käy aivan älytön haukku jostain tieltä eikä mitään näe. Huusin isoon ääneen koiria takaisin, mutta mitään ei tapahdu. Sitä haukkua vaan. Ajattelin jo että kävikö näin paska tuuri että se susilauma sattui juuri nyt kohdalle ja pistin juoksuksi. Alkoi jo oikeasti tulla hätä ja huusin kuin hinaaja koiria. Ensin juoksee Risto täysiä ohitseni pihaa kohti, Sellaa ei näkynyt mutta kuului kyllä. No sitten neitikin paineli kovaa vauhtia pihaa kohti. Ja samalla kävi ilmi, että joku oli sittenkin lenkillä koiransa kanssa. Minä siis sain paskahalvauksen sen takia, että nämä apinat olivat kiusaamassa ohikulkijoita. En tiedä kuka siellä oli liikenteessä, mutta toisinaan toivoisin, että ihmiset pitäisivät edes jotain ääntä niin tietäisi ettei siellä mitään ihmistä kummempaa mörköä ole. Hirveä adrenaliinitutina kun sisälle pääsin. Koirille pidin pahimpaan vitutukseen moraalisaarnan siitä mitä tarkoittaa kun huudetaan "tänne". Tämä taitaa nyt olla sitä koiran omistamisen riemua parhaimmillaan... Keväällä on pakko laittaa aita viimein pystyyn. Mielestäni koirat saavat landella kulkea irti jos kilttejä ovat, mutta välttääkseni näitä tämmöisiä kömmähdyksiä se aita on kyllä ehdoton. Vähemmän stressattavaa itsellekin kun ei tarvitse koko aikaa kytätä missä koirat ovat.

Nonniin. Perjantaina olikin pakko alkaa huutamaan apua Kaunon suhteen. Rikkihän se on, eikä täällä päässä enää osaaminen riitä. Ihme oireita, jotka vaan tuntuvat koko ajan pahenevan ja ilmestyvät käytännössä tyhjästä. Ei hyvä. Viisaamman kanssa tätä kuutioitiin eilen, ja paras arvaus ongelmien syyksi olisi hermosto. Tässä nyt odotellaan päätöstä kasvattajan suunnalta mitä tehdään, klinikallahan tuo olisi syytä käyttää että saadaan lääkärin mielipide asiaan. Omituisia juttuja tosiaan. Onneksi on tullut nuita vaivoja merkittyä kalenteriin sitä mukaa kun niitä on ilmestynyt, ilman kalenterimerkintöjä ei kaikkea yksinkertaisesti muistaisi. Nyt vaan pitäisi penkoa arkistot esille ja miettiä lisää. Toivottavasti tuohon pollen tilanteeseen alkaa jokin selvyys löytyä, ikävä katsella kipeää hevosta kun sitä ei tällä hetkellä pysty paljoa auttamaan. :(

Muutoin menee ihan mukavasti, mitä nyt koko sakki totutellaan uuteen päivärytmiin allekirjoittaneen siirryttyä ns. normaaliin työelämään kolmivuorohelvetistä. Veikkaisin että karvakorvat tähän tottuvat minua nopsempaan, ainakaan tämä kotiväki ei ollut moksiskaan kun tulin töistä pari tuntia sitten. Katsotaan mitä se Kauno tuumailee omassa mökissään. Se on kyllä ollut tuon vanhan työrytmin suhteen erittäin sopeutuvainen, joten tuskinpa tästäkään mitään maailmanlopun aineksia on saatu aikaan. Kaikki on tähän mennessä ollut hyvin, kunhan aamupöperöt ovat kolahtaneet ruokakuppiin klo 9 mennessä. Kerran olen nukkunut epähuomiossa liian myöhään (myöhästyin tallista 30min...) ja vastassa oli to-del-la närkästynyt ja äkeä hevonen. Sai sitä sen päivän lepytellä, mutta onneksi ei ole pitkävihainen kaveri tuo...

Caneli se vaan pyöristyy. Kävin viikolla sitä katsomassa ja hyvältä näyttää. Tamma itse tuntuu ottavan tilanteen aika rennosti, muu taustajoukko hermoilee sitten senkin edestä... Karmea rapsutusvaje sillä vaikutti olevan ja tovi menikin hevosta kynsiessä. Mukava tamma, tuommoisia saisi olla enemmänkin. :)

Canen osalta ennätin jo hurrata jotta nyt alkaa näyttää paremmalta, mutta hetimiten otettiin taas takapakkia kinttujen suhteen. Yön aikana oli kinner pamahtanut... Poika on nyt klenkka ja lääkekuurilla. Takanen on kovin kipeä, mutta ei ole etujalkojen tila paljon kummempi. Katsotaan nyt mitä ne nuo viisaammat pojan tilasta tuumaavat. Tänään oli ensimmäinen kerta kun aloin todellakin miettiä onko tässä mitään järkeä. Mitä ilmeisimmin klinikalla vielä käydään, mutta itselläni ei ole kovin suuria odotuksia sille reissulle. Toivotaan että poika vielä kuntoutuu, minulta nyt vaan alkaa olla konstit lopussa. Kyllä vetää synkäksi.

Koirien törttöily pihalla sentään vähän hymyilytti päivällä. Ristosta huomaa, että ikää alkaa olla eikä se enää ihan loputonta remuamista jaksa. Mutta kyllä se sitten pienen huilin jälkeen taas porskuttaa ja väläyttelee välillä piiiiiiitkiä agiliitoloikkia lumikinosten, puunrunkojen ym. yli.
Sella on ikinälkäisenä loputtomassa ruoanetsinnässään viimein löytänyt täydellisen ratkaisun ongelmaansa: lintujen ruokintapaikka. Minulla on ollut tapana nakata maahan ruokatörpön likelle pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja muuta linnuille soveltuvaa. No Sellun mielestä ne soveltuvat erinomaisesti myös nälkäisen greyn ruokavalioon ja sieltähän sitä neitokaista saa alkaa ensimmäisenä etsimään jos ei ala sisälle kuulua.

Joko mennään?

Riekkupöllöt.

Kaikki ne koivet...

Jäneksiä tähyilemässä.

Kevättä kohti mennään, vihdoinkin. Kollipojatkin uskaltautuivat käymään pihalla pitkästä aikaa kun pahimmat pakkaset hellitti. Tuo pitkä karva kissoilla ei ole se kaikista käytännöllisin tänne landelle, ja varsinkin Leo kerää kaiken mahdollisen töryn mukaansa. Lumesta puhumattakaan...

Leo ja turkinhoidon ongelmat...

Koirilla menee ihan mukavasti, varsinkin nyt kun ulkona tarkenee juosta pahimmat höyryt pois. Eilen kävi vaihteeksi vieraita taloudessa ja koirat ovat taas saaneet muksuilta siedätyshoitoa. :) Lapset olivat käyneet tutustumassa tässä välillä sukulaistensa pienempään (rauhallisempaan..!) koiraan ja nyt ei nämä isot hölmötkään enää pelottaneet yhtään. Perheen pienin itseasiassa päätyi lopulta halailemaan Ristoa niin kuin ponia, katsotaan josko tästä saataisiin joku kuvakin näytille.

Canella menee silläkin vaihteeksi, noh, jos ei hyvin niin ainakin paremmin. Tallin ovea tuunattiin leveämmäksi ja korkeuttakin siihen saatiin lisää vastoin odotuksia. Kynnys on nyt myös eliminoitu ja polle kulkee taas hyvin talliin. Huomenna toivottavasti päästään vähän jaloittelemaankin. Katsotaan miten pitkään mä pysyn kyydissä...
Maanantaina pitää muistaa tilata lääkäri paikalle. Rokotus, hampaiden raspaus ja CEM-testi edessä.