Vähän olen laiska näitä kuulumisia päivittämään, mutta yritetäänpä taas. Heili tosiaan kotiutui viime sunnuntaina ja siinä heti kävi ilmi että polle on päässyt kasvamaan ainakin osasta valjaistaan ulos joten ensimmäinen ajoreissu siirtyi seuraavalle päivälle.
Päävehkeet oli se suurin ongelma, ja uusia vermeitä piti lähtä Hyrynsalmelta hakemaan. Pitempi sekki löytyi, mutta se kitarauta jota ihan asioikseni lähdin etsimään oli sielläkin joutunut siihen kuuluisaan Jemma-nimiseen paikkaan... Noh, aikamme etsittyämme löytyi kuin löytyi kitarauta, mutta näytti olevan kokoa suomenhevonen joten se siitä sitten ja totesimme että taitaa olla helpointa ja kivuttominta että suuntaan vielä kotimatkalla valjaskauppaan. Pistää kyllä miettimään jotta kuinkahan monta mustaa aukkoa tältäkin tontilta löytyy, koska olen aivan varma että tästäkin taloudesta joskus löytyi sekki ja kitarauta. Samoin Hyryllä oli joskus koko liuta erinäköisiä kitarautoja, ja nyt ei ainuttakaan. Käsittämätöntä..! Samoin kuolaimia ei meinnaut kotoa löytyä yksiäkään sopivia, vaikka tiesin että niitäkin on ainakin puolenkymmentä ollut nurkissa pyörimässä (huom. yhdelle hevoselle).
Niin se ajo. Jos se ei vielä ollut selvää, niin ihan pikkuisen arvelutti lenkille lähtö. Ei oikeastaan jännittänyt, mutta... Odotin että liikkeelle lähdetään tukka putkella ja ensimmäisessä tiukemmassa käännöksessä tulee vähintään kuolema, mutta mitään draaman aineksia ei saatu. Suurin säätö taisi olla nuitten sopivien vermeitten hakeminen... Parempi varmaan kun pitäisin suuni kiinni (smurffin laki nääs) mutta on kyllä helevetin fiksu varsa. Tuolla metsän läpi pujottelevalla kinttupolullakaan körötellessä ei ollut mitään hätiä, hyvin pelasi ohjaus ja tarvittaessa jarrut. Hyvää työtä ovat Vieremällä varsan kanssa tehneet, tästä on helppo meikäläisen jatkaa.

Ok, kokeillaan nyt vielä kerran. Sitä SERTiä. Kasvattaja olisi varmaan mielissään vaikka Sella ei olisikaan... Joensuuhun oli ilmoitettu viisi greyhoundia ja mietin mitenkähän suuret mahdollisuudet meillä on taas tuoda kotiin päivän päätteeksi vara-valio. Lähteminen kotoa aamulla oli tyypilliseen tapaan nihkeää ja Sella otti heti perille päästyämme naamalle stressihymyn (jota ei ainakaan auttanut se kun jouduin neidin tuuppaamaan hetkeksi häkkiin), mutta rauhoittui onneksi kun oltiin aikamme näyttelypaikalla patsasteltu.
Sella ei ole oikein koskaan ymmärtänyt mitä hohtoa näyttelyissä on (no eipä tuota voi suuremmin moittia...), mutta nyt se vaikutti alun jännittämisen jälkeen ihan hyväntuuliselta eikä käynyt edes kiukuttelemaan. Vähän ennen kehää selvisi vielä että kaikki muut kehään ilmoitetut koirat ovat uroksia, mikä vähensi kyllä huomattavasti paineita, mutta eihän se tietty sitä tarkoita että koira sen tarvittavan SA:n pokkaa. Mutta pessimistihän harvemmin pettyy, ja sieltähän se viimeinen SERT viimein saatiin ja Sellu kukkeassa 8 vuoden iässä synttäripäivänään valioitui.
Tämä tulos olisi minulle vallan hyvin riittänyt, mutta ROP-veteraani-kehässä likka kipitti yllättäen voittoon. Siis täh? Sella? Ja jos tuo ei yllättänyt niin ROP-kehä viimeistään. Ajattelin että voiton on pakko mennä urokselle, mutta kun liikkeelle lähdettiin niin kävi ilmi että Sellalla on jostain jumalan syystä joku hyväntuulisuus/reippauspuusta meneillään... Tuo on aina ollut kehässä semmoinen perässä vedettävä luimukorva, mutta nyt ei tarvinnut tehdä muuta kuin olla mahdollisimman vähän häiriöksi. Ja niinhän siinä kävi, että reippaasti liikkuva veteraani näytti nuoremmilleen mistä kana pissii. Eipä olisi voinut valioituminen paljon hienommin tapahtua. :D Hyvä Sella.

Sella ja VSP Ina's Fashion Aristocrat, tuomarina Jose Tomas Delgado Cabezas, Espanja.

© Pirkko-Liisa Marttinen

Pinjan kanssa meillä on vielä paljon tekemistä näyttelyharjoitteluiden merkeissä, eikä yleinen sosiaalistaminenkaan pahaksi olisi. Toiset koirat alkavat olla ihan ok, mutta pitänee taas lähtä täältä landelta katselemaan kaupunkimaisemia ja yleistä hälyä. Sunnuntaina olisi raviurheilua luvassa ja sinne otetaan matkalta mukaan myös Pinja kaveri, Leija-venakko. Sella lupasi lähtä mukaan henkiseksi tueksi kakaroille jos saa palkkioksi ainakin yhden grillimakkaran.
Tuore veteraani onkin ollut yllättävän hyvä malli penikalle esimerkiksi kaupungissa. Sella kun ei välitä liikenteen hälystä tai ihmisistä mitään niin Pinjakin lompsii sitten ilman isompia jännittämisiä perässä.

Heili on palailemassa kotinurkille. Ajo-opetus on kuulema siinä pisteessä että minunkin kuulema pitäisi pärjätä sen kanssa. Saanen hieman epäillä, mutta jospa tässä varsan valmennuksessa päästäisiin alkuun ilman isompia draaman aineksia. :/