Pitäisi varmaan yrittää reipastua. Ihan yleisesti. Varsan toinen huoltaja oli tänään käymässä ja saatiin päähämme reippailla varsan kanssa. Katsos kun nythän tämä käy helposti kun on toinen apuna ensin erottelemassa hevoset aitauksen puolelta jne. No se oli hyvä idea siihen asti että Caneli oli laitettu talliin ja lähdin taluttamaan Heiliä pois pihasta. Tässä vaiheessa Caneli nousi täyteen höyryyn tallin puolella ja aiheutti saman reaktion varsassakin. Kyllä siinä taas yritettiin viedä ihmistä pöpelikköön ja taannuttiin pikkuvarsan tasolle osaamisen suhteen. Tulee muuten olemaan pitkä tie ennen kuin tuon pikku apinan kanssa päästään ensimmäisen kerran onnistuneesti ajamaan. Lopulta talutettiin kahdelta puolelta että varsa tajuaa kenen tässä on tarkoitus viedä...

Heili marraskuun lopulla.

Caneli ja joulukuun hirviöpakkaset.

Koirien kanssa ei olla mainittavammin harrastettu ihan hetkeen. Kotitöitä ja tallia siivotessa aputassut ovat kylläkin häärineet kaverina ja komentavat hevosia jos aitauksessa aletaan vouhottamaan. Ristossa suurta huolestumista on aiheuttanut se, että häviän toisinaan aitauksessa olevan pyöröpaalin taakse pois näkyvistä ja hevoset jäävät minun ja Riston väliin. Haukkuminen lakkaa joksikin aikaa kun muistan välillä huudella jotain joutavaa takaisin. :)
Nyt oli myös pitkästä aikaa koiranäyttely ilman että oma koira olisi ollut mukana. Sain kuitenkin lainakoiran serkulta kehään viestäväksi, joten ei tämä nyt ihan turistireissuksi mennyt. Aamulla käytiin totuttelemassa tuomarikollegion merkeissä miten karjakoira istuu näppeihin, ja äitiähän siinä alkoi hyvin pian tulla ikävä. On nuo kyllä niin yhden ihmisen koiria, ettei tämmöiselle vieraalle akalle paljoa huomiota herunut. Alku oli sen verran tahmea, että oli pakko vielä varmistaa ennen virallisen kehän alkua omistajalta, jotta oletko aivan varma ettet mene itse tuonne kehään. Vastaus oli sen verran painokas "en todellakaan mene", ettei mitään jäänyt epäselväksi. Onneksi ei enää tuo kehään meno jännitä (ja tiedossa oli että Motti ainakin liikkuu hienosti, oli narun päässä kuka vaan), joten sitten vaan menoksi. En minä karjakoirista tajua sen enempää kuin että tunnistan rodun sen nähdessäni, joten mitään odotuksia ei ollut menestymisen suhteen. Ajattelin vaan että jos se nyt edes suostuu ihan pienen hetken ajan seisomaan paikallaan että tuomari saa arvostelun valmiiksi, niin hyvä. Noh, poika skarppasi hienosti oikealla hetkellä ja tuloksena oli ehkä elämäni helpoin ROP kaikilla höysteillä. Hyvä Motti! Yhteistyö mitä ilmeisimmin jatkuu kesällä ryhmänäyttelyn merkeissä.