lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuten näkyy, pentu on haettu kotiin. Tähän väliin pitää sanoa KIITOS Tammisille Pihtiputaalle kun auttoivat penikan kuskaamisessa Helsingistä lähemmäs Kajaania. Onhan siinä vissi ero ajella samoilla silmillä parisataa kilometriä suuntaansa kuin 550km...
Kotimatka meni ihan mukavasti sen jälkeen kun pentu väsyi osoittamaan mieltään sikaosastossa. Ihmeen paljon mahtuu ääntä pieneen koiraan, mutta ainakin allekirjoittaneen hereilläpysyminen oli taattu. Kotiväki oli hieman hämmentynyttä kun yöllä rymysin boksin ja pennun kanssa tupaan. Rauhoittuivat kuitenkin aika nopsaan koko lauma, ja pentu nukkui vieressä loppuyön.
Ensimmäiset pari päivää totuteltiin uuteen paikkaan, ja vähän näytti pientä jännittävän ja stressaavan uusi ympäristö. Ulkoilu aiheutti syvän, syvän järkytyksen mutta pian siitäkin selvittiin ja tätä nykyä pikku Pinja kuvittelee olevansa maailman nopein ja ketterin vinttikoira... Menossa ei paikka paikoin ole järjen hiventä, oltiin sitten sisällä tai ulkona. Ja voin sanoa ettei Sella auta asiaa tipan vertaa...
Outo ilmiö muuten Sellassa: tähän asti se on näyttänyt omaan silmään vetreältä ja nuorelta, mutta pennun asetuttua taloksi likka näyttää vanhenevan silmissä. Se on rankkaa tuo pennun kanssa eläminen...
Toistaiseksi kakara viettää työpäivät omassa yksiössään. Tuo on niin pieni rääpäle, ettei Sellan tarvitse kuin vähän huitaista etusella niin kakara lähtee lentoon. Samoin kissoihin ei vielä tässä vaiheessa ole suuremmin luottamista etteivätkö saattaisi jotain todella typerää saada päähänsä. Niinkuin vaikka alkaa kimpassa pullistelemaan pennulle kuten tässä joku päivä sitten. Kun ei ole munaa yksin mennä ilmaisemaan itseään uudelle tulokkaalle niin haetaan sitten toinen pölkkypää kaveriksi. Miehet..!
Muutaman kerran olen tässä manannut, että olisi Risto vielä saanut olla täällä pentua opettamassa. Papparainen kun oli vähän fiksumpi otteistaan kuin Sella. Nyt ei tosiaan auta muu kuin vahtia nuitten touhuja ja pää saa pyöriä kuin pöllöllä että näkee kaiken mitä tapahtuu. Ketteryydessä Pinja on ihan toista luokkaa kuin Risto saman ikäisenä. Ripahan ei päässyt matalallekaan sohvalle ilman apua, tuo taas miltei onnistui hyppäämään divaanin päälle tänään. Ja kiipeää portaita heti kun silmä välttää (alastulo valitettavasti tapahtuu painovoiman avulla).
Syömisen suhteen oli alkuun ongelmia, uusi paikka ja liika höyryäminen kaiken perään lienevät olleen syypää tähän ilmiöön. Tänään pöperöt ovat kuitenkin maistuneet ja nyt pötköttelevät Sellan kanssa sohvalla ruokalevolla. Eli päivän ainoa hiljainen hetki menossa, uskokaa huviksenne että otan näistä minuuteista kaiken hyödyn irti välikuoleman merkeissä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti