Sisuuntuneena varsan muuttumisesta villihevoseksi keräsin itseni, vetäisin henkeä pari kertaa ja läksin talutuskierrokselle (turvakenkien kera) kauhukakaran kanssa. Ensin pieni kierros tarhassa neuvotteluiden merkeissä, sitten pois pihasta hienoisten pokkurointien kera ja pikamarssia puoli kilometriä tietä pitkin. Vaikka edistystä edelliseen kertaan nähden oli selvästi havaittavissa, ei se kuitenkaan tarkoita etteikö olisi hiki tullut molemmille. Paluumatkalla alkoi jo melkein väsyttää. Ja varsa vaan pörrää ja askeltiheys kiihtyy koko ajan. Vasta viimeisellä neljänneksellä tuosta reissusta alkoi tulla semmoinen olo, että minä talutan eikä varsa. Tämän itselleni todistaakseni päätin tehdä pari pikku ympyrää tiellä, ja sehän sujui kaikessa rauhassa.
Pihan lähellä alkoi tallista kuulua emän huutelua ja villihevoskohtaukselta ei ihan vältytty. Tuolla on kyllä ollut eirttäin vahva taipumus hypätä pystyyn jos jokin alkaa ahdistaa, toivottavasti tuo piirre alkaa vähitellen väistyä.
Lisää talutusharjoituksia ollaan nyt pyritty tekemään aina kun mahdollista, ja nopeasti näyttää asiat palautuvan pollella korvien väliin. Kävelykin alkaa pienestä jännittämisestä huolimatta olla kävelyä eikä kipittämistä. Kenguruloikkaa mennään välillä, mutta vaikuttaisi olemaan vähenemään päin. :)
Hevoset vuorottelevat tätä nykyä ulkoilun suhteen. Osittain siksi, että Heili on mestari karkaamaan aitauksesta ja osittain siitä syystä että näiltä on nyt korkea aika katkaista napanuora. Maitobaarissa on siis anniskeluaika loppumassa.

Näissä merkeissä jatketaan kevään odottelua, muutaman viikon päästä ollaan jo toivottavasti aurinkoisemmissa keleissä nuuhkimassa pennun tuoksua Helsingissä.