Wihiii! Hevostelun mukavampiinkin puoliin aina välillä törmää, ja toisinaan voi jopa sanoa että edistytään. Heilin takaa-ajo aloitettiin tänään ja likka yllätti kaikki positiivisesti. Ensimmäisellä kierroksella oli pientä satunnaista pokkurointia mukana, mutta mono ei lentänyt! Vaikka kaikki menikin hyvin, pukkasi tammalle pieni jännityshiki päälle. Päätimme kuitenkin että iltapäivällä käydään vielä uusi lenkki samalla kokoonpanolla, että päästään kunnolla alkuun. Täällä kun ei liikaa ole varsan koulutukseen apukäsiä tarjolla niin tehdään nyt sitten edes tämä kunnolla...
Iltapäivän reippailut sujuivat vieläkin paremmin, eikä meidän taluttavien yksilöiden tarvinnut käännöksissä auttaa käytännössä ollenkaan. Pari kertaa piti hieman hillitä vauhtia, mutta muutoinhan tuo lompsi eteenpäin kaikessa rauhassa ihan tyytyväisen oloisena. Huomenna pitänee selvitä ohjien perässä keskenäni, mutta tästä se ravihevosen ura lähtee vähitellen varsalla käyntiin.
Valjastuksesta tuo ei välitä mitään (nythän ei sitten vielä tässä vaiheessa puhuta kärryistä sanaakaan...) ja yleisesti ottaen käsittely on ollut huomattavasti helpompaa vieroituksen jälkeen.

Samalla kupilla.

Pinja se kasvaa vauhdilla. Pientä takapakkia painon kehityksessä tosin otettiin pari viikkoa sitten ripuloinnin vuoksi. Mikä lie pöpö, mutta kyllä se imaisi pienestä koirasta kaikki ylimääräiset grammat hetkessä. Mikään ei pysynyt sisuksissä, ja yöt meni ulkona hypätessä ja kuraa lattioilta siivotessa. Edelleen ihan käsittämätöntä miten pirun nopeasti tuommoinen rääpäle kuihtuu silmissä kun tauti iskee.
Kolmatta kurapäivää ei enää voitu katsoa, vaan soitin lääkäriin jonne päästiinkin parin tunnin päästä näytille. Tiputukseen tuota ei vielä tarvinnut laittaa, mutta lääkekuuri tuli tarpeeseen. Penikalla alkoi onneksi jo samana iltana olo kohentua ja yöllä saatiin ihan nukkuakin jokunen tunti. Hitaasti vaan tuommoisen jälkeen saadaan menetty elopaino takaisin (toista se on meikäläisellä itsellä). Se mikä parissa päivässä katosi, saatiin vasta parin viikon päästä takaisin.

Hullukorvien paluu.

 *Huoh* Kait se alkaa allekirjoittaneella ikä painaa, mutta salaa toivon että pentu jo kasvaisi aikuiseksi. Ja nukkuisi pikkuisen pitemmät yöunet. Meillähän on ollut viimeisen kuukauden ajan herätys viimeistään klo 06.00 ja jos et viimeistään sillä hetkellä pomppaa sängystä ylös ja pennun kanssa pihalle niin sehän on sitten oma voivoi mitä lopputulokseen tulee.
Sosiaalistumaankin pitäisi. Siis pennun, minä olen jo menetetty tapaus sen suhteen. Tänään suuren järkytyksen aiheuttivat varsan kouluttajat (pitäisi oikeasti alkaa näyttää kakaralle muutakin maailmaa kuin tämä pöpelikkö), jotka ihan varoittamatta vaan ilmestyivät pihaan. Sellakin joutui hälytyshaukun tekemään pihassa, luuli varmaan että vievät meidän varsan. Pinjaa taasen jännitti ihan tolkuttomasti ensimmäinen kohtaamansa miespuolinen hyypiö sitten kasvattajan. Hetken houkuttelun jälkeen pieni sininen kuitenkin reipastui ja kävi asianmukaisesti moikkaamassa tulijat, eihän se nyt mikään lapanen kuitenkaan ole. ;)