tiistai 7. toukokuuta 2013

Hah, näyttihän se varsa viimein että osaa se temppuillakin takaa-ajossa. Ei edelleenkään mitään mistä ei oltaisi omin neuvoin selvitty, mutta näppärästi osaa likka kääntää ympäri kun joku (vaikka oma varjo) alkaa ahistaa... Noh, muutaman kerran piti sahata samaa kohtaa, mutta lopulta siitä elämää suuremmasta ongelmasta päästiin ohi. Jopa siitä aina pelottavasta risukasasta eräässä risteyksessä. Meillä on ollut hieman huonoa tuuria muun liikenteen kanssa. Omasta pihatie aiheuttaa lähes aina (enemmän tai vähemmän) villihevosmaista poukkoilua. Syynä pidän tähän suurimmaksi osaksi sitä, että yhtä auton kohtaamista lukuunottamatta kaikki kulkuneuvot traktorista mopoon on kohdattu tuossa ja aina nuita on säikähdetty. Se on seuraavaksi autokuuri pienellä ravihevosenalulla edessä. Laitetaan tuo mersun raato käymään ja aletaan tehdä ohitusharjoituksia, alkakoon tuo homma sitten vaikka huomenna (säävarauksella...).
Poikkesin myös Savon peräkylillä varsoja ja Canelia katsomassa. Caneli elää ja voi hyvin, olkoonkin että tarhakaveri osoittautui pieneksi natsiksi kurin ja järjestyksen suhteen. Viimekesäisiä varsoja oli viisi, joista kaksi samasta isästä kuin Heili. Mukavan näköisiä karvakorvia, toinen orivarsoista varsinkin pisti silmään.

Savossa seikkaillessani tuli taas palautettua mieleen jokaisen valokuvaajan perusohje: ota aina kamera mukaan. No en ottanut. Kun satoi lähtiessä vettä kuin Esterin perästä. Pari tuntia perillä oltuani alkoi kuitenkin paistaa aurinko siniseltä taivaalta ja manailin että olispa nyt ollut kiva saada kuvia varsoista. Ihan tyypillistä. Viimeinen niitti tuli sitten Iisalmen kohdalla kaverin luona poiketessa. Tien vieressä muutaman metrin päästä autosta patsasteli helevetin iso pöllö suunnilleen metrin korkeudella kaatuneen puun päällä ja ihan täydellisessä valossa. Ja missä on kamera??? Sain kaikessa rauhassa pällistellä ja pöllö vaan poseerasi. Kaveri oli niin lähellä autoa että sen silmienkin värin näki selvästi. Harmaat olivat joten ei ollut huuhkaja kyseessä vaan joku toinen iso pöllö.  :)

Pinjan mahaongelmat jatkuvat. Tai no nyt aletaan olla taas voiton puolella. Takana oli pitkä antibioottikuuri, mutta jo neljä päivää kuurin loppumisesta pakki meni taas kuralle. Uutta lääkekuuria en uskaltanut edes ajatella, eli nyt yritetään hoitaa penikka kuntoon ihan kotikonstein. Riisi/jauheliha-sotkua, maitohappobakteereita ja inupektia, nuo on ainakin vielä pysyneet sisällä. Aamulla lisäsin ensimmäisen kerran pariin päivään muutaman raksun sekaan, toivottavasti alkaa normaali ruoka pysymään vähitellen sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti