Tristanista on tullut vanha koira. Pakko se on myöntää, vaikka ihan hetki sitten se oli muutaman kilon painoinen pentu. Mihin tämä aika menee? Pirteä ja hyväntuulinen tuo edelleen on, mutta vanhuuden höperyyttä ja tiettyjä vaivoja on alkanut vähitellen ilmetä.
Näyttelyt alkavat nyt olla lopussa papparaisen osalta, liekö sitten Kuopion kehä parin viikon päästä se vihoviimeinen. Kajaanin näyttelyyn olisi mukava lopettaa talvella tämä touhu, mutta katsotaan nyt minkälaisessa kunnossa tuo pysyy. Vuodenvaihteeseen kun on vielä melkoisesti matkaa.

Pojotus.

Kukkaispoika.

Perjantaita odotellaan myös mielenkiinnolla. Nelijalkaisilla on ollut hieman epäonnea matkassa ja pientä telomista on tapahtunut. Heili oli laitumessa nitkauttanut takasensa, Risto teki komean voltin muutama päivä sitten ja herran selkä on nyt melkoisessa juntturassa. Ja kirsikkana kakun päällä Canelin silmät ovat ärtyneet joko siitepölystä tai mäkäräisistä ja paras tässäkin tapauksessa ottaa varman päälle. Siinä tulikin sitten eläinlääkärille heti kunnon jono potilaita tarkastettavaksi kun pari minuuttia oltiin puhelimessa asioita kuutioitu...

Kissat ovat intoutuneet lenkkeilemään samaa matkaa koirien kanssa. Hinku päästä mukaan on sen verran kova, että nykyään on aivan turha yrittää komentaa näitä takaisin kotiin.

"Tule jo!"