keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Hihii, on meillä aikamoinen kokoonpano greyhoundeissa ja karjakoirissa. Eipä jäänyt Varkauden näyttelyssä paljoa muille kotiinviemisiä kun Pinja, Motti ja Metka rohmusivat käytännössä kaiken mitä tarjolla oli. Ja olisipa tulos ollut mikä hyvänsä, oli pakko jälleen kerran todeta että koko lauma on kyllä helekatin upeita ja hienosti käyttäytyviä karvakorvia. Eikä nyt unohdeta myöskään Sellaa, vaikka jo eläköitynyt näistä näyttelyhässäköistä onkin. Muori sentään jaksaa edelleen pupuja jahdata (tästä huvistahan Pinja ei esimerkiksi juurikaan tajua mitään) ja veikkaan että koirasta karisee muutama vuosi ikää pois jahka päästään Ouluun kisaturisteiksi heinäkuussa. Kuka tietää vaikka siellä kisojen jälkeen ajaisi viehettä myös Sella. ;)
Ai niin, se Varkauden näyttely. Pinja on nyt Suomen ja Viron muotovalio. Seuraavan kerran neiti vilahtaa kehässä Muhoksella kesäkuun alussa. Hyrynsalmen näyttely jäi pienen telomisen vuoksi harmillisesti väliin, mutta taisi olla onni onnettomuudessa ainakin kelien suhteen. Kotonakin oli melkoinen myräkkä vesisateineen, ja ikkunasta saatiin seurailla ja laskeskella kuinka paljon tontilta kaatuu puuta tällä kertaa. Eikä ollut ollut Hyrylläkään sen kummoisempaa. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti