Kun nyt kerrankin oli vapaapäivä ja siihen yhdistettynä fakta että autossakin on polttoainetta, tarkoittaa tämä tietenkin suuntaamista Vieremälle Heiliä katsomaan. Laitumesta löytyi edelleen tyytyväisen näköinen hevonen, joskin alkuun näytti kuutioivan jotta kannattaakohan nuita akkoja mennä portille tervehtimään. Sitähän saattaa joutua nimittäin vaikka töihin. Herkkupussin rapina vei kuitenkin voiton, ja pian hevonenkin oli vakuutettu että ei tässä suinkaan olla hikoilemaan lähdössä. Jos nyt vaan tasattaisiin neidin ilmiselvä rapsutusvaje ja tyhjennettäisiin se herkkupussi. Mutakylvystä oli myös näköjään nautiskeltu, kenties jopa sukellettu mutaan. Ravi on valmentajan mukaan alkanut taas kulkea joten kait tässä saa jo luvan kanssa alkaa elätellä toiveita koelähdöstä jossain vaiheessa kesää? :)

Heili 3v.

Viikon päästä ollaankin sitten Ruotsissa Pinjan kanssa jännäämässä. Huligaanilla lienee pahimmat tärpit juoksun osalta vasta edessä, mutta jospa sillä askel vetäisi kehässä. Sella pääsee meidän näyttelyreissun ajaksi hoitoon tuohon järven toiselle puolelle. Siellä kelpaa Hänen Korkeutensa beagle-alamaistensa liehiteltävänä olla.

Pieni sininen se vaan jaksaa yllättää iloisesti kerta toisensa jälkeen. Muhoksen ryhmänäyttelyssä yhdistetyssä 1/10 -ryhmässä sijoitus hienosti RYP2! Mukana henkisenä tukena neidillä oli Metka, joka sekin omassa rodussaan nappasi jälleen SERTin ollen VSP.
Jännityksellä ollaan odoteltu miten Pinja tänä vuonna juoksunsa ajoittaa, ja kyllä se näyttää greyllä kiero olevan melkein päivälleen vuosi. Ajoitus oli jälleen kerran mahdollisimman surkea ja jos koira on yhtä vetelä kuin viime kesänäkin, niin suurempia odotuksia ei parane heinäkuun näytelmille asettaa... Hieman ihmetytti että Motti ei tulevasta juoksusta meille mitään ilmoittanut, yleensä herran tutka on alkanut piipata jo viikkokausia ennen kuin mitään on ulkoisesti ollut havaittavissa.

Meillä on ollut hoidossa tämän viikon ajan pohjanpystykorvamummeli, Nasu. Kertakaikkisen hurmaava otus, hieman nihkeillen joudun hänet luovuttamaan omaan kotiinsa huomenna. Lauma on tullut keskenään ihan mukavasti toimeen, ja lenkillä koko porukka on voinut kulkea vapaana. Alkuun hieman mietitytti pitäisikö pystykorva pitää tiukasti narussa, mutta hyvin nopeasti kävi ilmi että muorilla on korvat paljon paremmin kuulolla kuin omillani, joten sinne vaan muitten sekaan kirmaamaan.

Hihii, on meillä aikamoinen kokoonpano greyhoundeissa ja karjakoirissa. Eipä jäänyt Varkauden näyttelyssä paljoa muille kotiinviemisiä kun Pinja, Motti ja Metka rohmusivat käytännössä kaiken mitä tarjolla oli. Ja olisipa tulos ollut mikä hyvänsä, oli pakko jälleen kerran todeta että koko lauma on kyllä helekatin upeita ja hienosti käyttäytyviä karvakorvia. Eikä nyt unohdeta myöskään Sellaa, vaikka jo eläköitynyt näistä näyttelyhässäköistä onkin. Muori sentään jaksaa edelleen pupuja jahdata (tästä huvistahan Pinja ei esimerkiksi juurikaan tajua mitään) ja veikkaan että koirasta karisee muutama vuosi ikää pois jahka päästään Ouluun kisaturisteiksi heinäkuussa. Kuka tietää vaikka siellä kisojen jälkeen ajaisi viehettä myös Sella. ;)
Ai niin, se Varkauden näyttely. Pinja on nyt Suomen ja Viron muotovalio. Seuraavan kerran neiti vilahtaa kehässä Muhoksella kesäkuun alussa. Hyrynsalmen näyttely jäi pienen telomisen vuoksi harmillisesti väliin, mutta taisi olla onni onnettomuudessa ainakin kelien suhteen. Kotonakin oli melkoinen myräkkä vesisateineen, ja ikkunasta saatiin seurailla ja laskeskella kuinka paljon tontilta kaatuu puuta tällä kertaa. Eikä ollut ollut Hyrylläkään sen kummoisempaa. :/

Viikko sitten tehtiin karjakoirien, yhden greyhoundin ja muutaman ihmisen voimine koiranäyttelyreissu Tallinnaan. Varovaisen toiveikkaina lähdettiin matkaan, ja pakko sanoa että olihan se kaiken matkalla sattuneen sähellyksen päätteeksi hienoa lähteä kotiin kahden Tallinnan Voittajan kanssa!
Karjakoirista pienempi on viimeaikoina ahkerasti treenaillut näyttelyä varten, mutta silti neitokainen pääsi yllättämään käytöksellään. Pikkumonsteri ei tehnyt kehässä yhtään ylimääräistä säätöä vaan pojotti hienosti koko arvostelun ajan paikallaan. Liikkeetkin meni niinkuin pitikin, mutta jostain syystä tämä nyt oli ainoa laumasta jolle ei titteliä herunut.
Motti nappasi kovan päänahan omassa sarjassaan ollen VSP kaikilla herkuilla. Nyt vaan se käyttötulos ja yksi CACIB niin se olisi vähän niinku siinä. ;)
Pinja pyörähti kehässä ensimmäisen kerran kasvattajansa esittämänä. Hienoinen työvoitto voisin sanoa, mutta kannatti! Hieman oli neidillä gasellimainen olemus alkuun ja silmät pyöreinä etsi minua kehän laidalta. Kun tulin näkyvämmälle paikalle niin rauhoittui koirakin hieman ja tuloksena oli melkoisen laadukkaassa seurassa ROP (ja ne kaikki lisukkeet).
Tästä lienee hyvä jatkaa sitten seuraaviin koitoksiin toukokuussa. :)

Laki ja Järjestys on saapunut taloon. Motti-karjis on hengaillut meillä nyt ehkä viikon(?) evakossa oman kotinsa pikku pahiksen juoksujen ajan ja meillä on alkanut oma porukka käyttäytyä. Uskomatonta. Pinja ei enää kiusaa Sellaa läheskään niin paljon kuin vielä joitain päiviä sitten, ja toisaalta Sella ei koko aikaa raivoa huligaanille. Taidan haluta meille oman uroskoiran hillitsemään akkojen tyhjänpäiväistä riitelyä, on tämä sen verran luksusta ollut.

Kissat olivat tapojensa mukaan alkuun hieman epäilevällä kannalla, mutta totesivat sitten että Motin olemassaolo on ihan jees. Kunhan siis köntti muistaa ketä se kumartaa (Aslania tietty, ja Leo pitää myös jättää rauhaan tai tulee käpälästä).

Olin tässä aiemmin talvella sitä mieltä että nyt jää Pinja näyttelyistä tauolle, mutta niinhän sitä vaan ollaan taas reissuun lähdössä. Lauantaina otetaan suunta etelää ja Viroa kohti. Saas ny sitten nähdä miten käy, ja kuinka tervepäisinä yksilöinä tullaan takaisin kotiin. Autosta nimittäin tulee kohtuullisen täyteen pakattu kahden ihmisen ja kolmen koiran voimin. Odotan jo innolla. ;)

Heilistä ei ole kuulunut mitään (mitä nyt pari kertaa on jo lehteen joutunut) joten tulkitsisin tämän niin että kaikki on kunnossa? Hevosurheilun mukaan neitokainen jatkaa vielä peruskuntoa porskutellen, ja Iisalmen Sanomissahan tuo oli päässyt/joutunut uuden eläinlääkärin viereen pojottamaan. Parin viikon päästä olisi tarkoitus käydä hevosta raapimassa, ikävähän tuota jo on.

Voihan ikiliikkujat. Käsittämätön määrä mahtuu virtaa pieneen eläimeen. Luulin että Pinjasta jäisi enimmät höyryt lenkin varrelle, ja että vierailevien tähtien kanssa leikittäisiin tänään hieman maltillisemmin. Sellaan tämä tehosikin, mutta Pinjalle kolmen vartin lenkki taisi olla lähinnä verryttelyä. Karjakoirat kun ilmestyivät pihalle alkoi nuoriso-osaston bileet jotaka jatkuivat semmoisen kolme-neljä tuntia. Välillä käytiin sisätiloissa kääntymässä ja jatkettiin hillujaisia kartanolla. Noh, kivaa niillä näytti olevan ja nyt viimein on Pinjakin unten mailla. :)
Pinjalla on myös uusi kaveri, naapurin Lucky. Kukapa olisi uskonut että isosta, mustasta möykystä tulee neiti Epäluuloiselle erinomaista nujuseuraa (joka kyllä ensin juoksutetaan henkihieveriin... ;) ). Kyseessä on siis 11-kuinen berniuros. Leppoisa tyyppi joka ei näytä hätkähtävän Pinjan aivoituksia.

Pinja 2v.

Taisin tässä joskus mainita että Sellasta on nyt viimein tullut vanha. Tai sitten se vaan vedättää minua. Ajoittain vaikuttaa siltä ettei se oikein kuule. Kulkeminenkin on etenkin portaita laskeutuessa hieman hankalaa ja silloin tällöin tasanteelta alakertaan mummo pitää kantaa. Ja miksi minulla on tunne että minua kusetetaan? Siksi että taikasanan "nami" kuullessaan mummo-koiran kuulo on kuin jollain supersankarilla ja portaat hypitään alas erinomaisen ketterästi ja nopeasti. Sella vaan tekee tuon portaissa passuuttamisen niin vakuuttavasti että pakko sille on tuo kantopalvelu niinä hetkinä tarjota. Kun onhan se jo niin vanhakin. Voinee sanoa että koira on kouluttanut omistajansa nyt riittävän päteväksi palvelijaksi.

Aina Sellan pitää hävetä...

Hevosrintamalla on tapahtunut sen verran että Heili lähti valmennukseen. Kasvattaja tarjosi tämmöisen vaihtoehdon ja tämän vuoden tamma viettää Savossa tutuissa maisemissa. Kuulumisia odottelemme. :)

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Pinku tosin jatkaa entiseen malliin ja aiheuttaa allekirjoittaneelle tasaisin välein lisää harmaita hiuksia. Ehkä pientä aikuistumista on ollut neitokaisen toimissa havaittavissa, mutta näillä paukkupakkasilla neljän seinän sisälle lukittuna mökkihöperyys iskee itse kenessä...

Kauden ensimmäinen näyttely on nyt takana, ja Pinjalle tuloksena VSP SERT CACIB. Hampaan koloon jäi melkoisesti ja hieman ihmettelen tuomarin ratkaisuja, mutta näin tällä kertaa. Koiran käyttäytymistä ajatellen tässä mentiin pieni askel eteenpäin, ja pari kertaa saatiin kehässä jopa katsekontakti aikaan ja neiti muisti välillä hengittääkin. Ja minä. :)
Sen verran optimisteja päätettiin tämän perusteella olla, että keväällä on sitten lähtö Tallinnan kv näyttelyyn. Matkaseuraksi lähtevät tutut naamat, eli karjakoirat Motti ja Metka. Kevättä siis odotellessa!

Talouden kissat ovat kasvattaneet tuhdit talviturkit, etenkin Leo. Mr Vanupallo ei ainakaan tällä hetkellä minua juurikaan arvosta, ja nyt on meneillään operaatio Kissan lepytys. Kaikki sai alkunsa pienestä ulkoilusta ja sieltä palatessaan kissalta oli turkki aivan viittä vaille huovuttunut siihen kuntoon että pitää koko kissa ajella kaljuksi. Turkki oli kuitenkin vielä pelastettavissa harjaamisella, mutta enpä olisi uskonut että semmoiseen ei-niin-perusteelliseen harjaukseen menee silti reipas tunti aikaa. Ja kissa kiitti. Onneksi älysin leikata siltä kynnet ennen kuin harjaaminen käynnistyi... Pari päivää piti antaa Leolle aikaa toipua tästä, ja onneksi seuraavalla harjauskerralla jo selvittiin puolta lyhyemmässä ajassa (ja silti kissaa kiroilutti). No nyt se on ihan pätevässä turkissa noin niinkuin irtokarvan suhteem, mutta en ole eläissäni nähnyt nuin paskalaatuista karvaa millään elikolla.

Myös hevosrintamalla sattuu ja tapahtuu. Tai no tämä tontti hiljeni nyt hevosen suhteen ja nyt on totutteleminen hevosettomaan elämään. Ei muuten ole niin helppoa kuin mitä voisi kuvitella! Koko ajan vilkuilee kelloa ruokinta-aikojen suhteen, päivällä tulee tarve lähtä tallia siivoamaan ja hevosta ajamaan ja illalla sama tilanne kun pitäisi mennä iltatalli tekemään. Pitänee keksiä jokin uusi harrastus näihin hetkiin...
Heilin piti lähtä talveksi Hyrynsalmelle (vuoristotreeniin), mutta kasvattajansa otti juuri sopivalla hetkellä yhteyttä ja sovittiin että Heili lähtisikin tuttuihin savolaisiin maisemiin lopuksi vuotta treenaamaan ja kisaamaan. Hevosta on jo kova ikävä, mutta pääseehän tuota toisaalta katsomaan halutessaan. Nyt vaan peukutetaan että varsa pääseen terveenä treenaamaan ja että kesällä nähtäisiin jo radalla.

Suomen talvi. Sitä järkyttyy joka kerta kun se lopulta oikeasti pamahtaa päälle. Kun on ennättänyt tottua semmoiseen max pariin pakkasasteeseen niin kuolemaksihan se lähestulkoon on kun mittariin lukemat valuvat pitkälle alle -20. Yök. Heilin kanssa oli tarkoitus käydä vähän jaloittelemassa päivällä, mutta jäi se jaloittelu minun osalta siihen, että kannoin sankollisen vettä valjastuspaikalle odottelemaan lenkiltä paluuta, ja siirsin toiset kärryt pois tieltä. Aikaa tähän kului kokonaiset kolme minuuttia, mutta siinä ajassa näpit olivat jo niin jäässä että totesin hevoselle että kokeillaan lenkkeilyä joku toinen kerta, ehkä keväällä... En tiedä mikähän firma myy oikeasti lämpimiä käsineitä joissa vielä ohjatkin pysyisivät käsissä?

Mutta jos jotain hyvääkin sentään, niin Pinja syö. Syö närpien, mutta SYÖ. Se on jopa lihonut. Oikeasti. Hillu-iita näyttää jo ihan koiralta.

Illalla törmättiin pihassa johonkin metsänelävään. En kuollaksenikaan tiedä mitä nähtiin, oli sen verran hyvä maastopuku hänellä. Koirat säntäsi heti ovesta selvittyään jonkin perään, mutta näyttivät jo muutaman metrin pyrähdyksen jälkeen todella hämmentyneiltä kun näkivät jotain mutta toisaalta eivät nähneet yhtään mitään. Itse näin huonon pihavalon valossa kirjaimellisesti vain varjon viilettävän ja häviävän talon kulman taakse. Pari sekuntia oli hiljaista mutta siinä ajassa pihassa vieraillut kaveri olikin jo seinää pitkin kiivennyt katolle ja romisteli (pieni kaveri mutta piti isoa meteliä peltikatolla) sitä kautta turvaa, Kärppä? Lumikko? Rotta se toivoakseni ei ollut. Noh, hämmentävä kohtaaminen joka tapauksessa. :)

Heili kaipaa vaihtelua (varsinkin kun ollaan kävelykuurilla kelien vuoksi) joten koirat ovat olleet pari kertaa mukana lenkillä hölmöilemässä. Yllättävän hyvin meni, ainakin ensimmäinen reissu. Pinjaa vähän alkuun jännitti, pikkuisen piti pöhähdellä hevoselle mutta hiljeni kun sanoin että eipä tässä mitään kummempia tapahdu kun laitetaan vaan töppösiä toisen eteen.

Silmät pyöreinä neitokainen seuraili hevosen menoa ja piti huolen että hevosmaista pärskähtelyä kuuluu silloinkin kun Heili ei pidä ääntä. Pinjahan on ollut vähän semmoinen...hevoskoira tietyllä tapaa. Saa samanlaisia hevoskohtauksia kuin nuo kavioleläimetkin ja se pärskähtelee. Siis semmoista kunnon törinää eikä mitään vienoa tuhahtelua.

Lenkkeily siis sujui ihan mukavasti, hevonen oli vähän ihmeissään mutta selvästi mielissään kun oli muutakin seuraa kuin minä kärryillä. Toisella reissulla ei enää oltukaan niin mielissään. Kun nuo muut saa juosta ja Heili ei. Kyllä, hevosta **tutti kuin pientä oravaa ja minäkin meinasin saada mielenosoituksellisesti monosta kun en laskenut Heiliä juoksemaan. No pieni pala piti mennä hölkkää kun alkoi olla toisella naama niin pitkänä, mutta kyllä saisi jo kunnon ajokelit tulla.

Sella osoitti tänään että kyllä vanhakin vielä jaksaa. Ainakin jahdata pupuja (P ei edes tajunnut koko jänistä...). Sen lisäksi voi tehdä kesken lenkin katoamistemput ja ottaa huligaaninkin mukaan. Pää punaisena tyttöjä huutelin keskellä taimikkoa niin että metsä raikui, mutta ei näy eikä kuulu greyhoundeja. Sitten vaan tarpomaan kotiin ja autoa hakemaan. Pinja löytyi suunnilleen siitä missä minulla siitä viimeinen havainto olikin, mutta Sella olikin sitten jossain omilla teillään. Koko niemi kierrettiin, ja kun kotiin pääsin jolkotteli muorikin viimein paikalle. Ihan muina muoreina. Oli sen näköinen että ai en mä kuullut että te jo menitte... Niinpä niin..! Kovin valikoivaksi on pienellä koiralla kuulo muuttunut. :)

Pinja on löytänyt oman muusansa. Tai no eihän tämä mikään uutinen ole, että neidin Hoitotäti on huligaanin mielestä maailman paras ihminen. Meillä kun ei oikein aaltopituus (ainakaan näyttelykehässä) Pinjan kanssa kohtaa, niin sain sitten tuon neitokaisen lemppari-ihmisen houkuteltua mukaan treeneihin. Aivan käsittämätöntä mikä muutos koirassa tapahtuu kun on sopiva ihminen edes paikalla mukana. Kysymys sitten kuuluukin että miten me saadaan Pinkun muusa jatkossa ylipuhuttua mukaan turneelle.

Treenaaminen viimeksi keskittyi lähinnä handlerin kouluttamiseen, koska minun näyttää olevan ihan turha kehään mennä. Otin Sellankin mukaan (arvelin että aloittelijan on helpompi aloittaa tuommoisen kaiken osaavan koiran kanssa) ja hyvä niin. Muori oli yhtä hymyä olemukseltaan ja muikea ilme naamalla aivan kirjaimellisesti näytti uudelle handlerille kuinka asiat tehdään. Sella on kotioloissa hyvinkin vaatimaton kaveri, mutta näissä tilanteissa sitä ei voi muuta kuin arvostaa ja rakastaa koiraansa. Pinja ei sitten ollutkaan ihan niin helppo reenattava, mutta nähtiin pitkästä aikaa iloinen koira narun päässä. Kiitos siitä!

Ööh... Missä vaiheessa kesä meni minulta ohi..? Pakko oli vilkaistava edellistä päivitystä, kyllä se vaan Juhannus oli ja meni, ja sen siivellä koko kesä. Tehdään tähän nyt tämmöinen pikakooste ja yritetään jatkossa olla reippaampia bloggaajia...

Sellan kesä on mennyt mummomaisesti elämästä (ja ruoasta) nautiskellessa. Vanhat vaivat pistävät muori-koiran aika ajoin klenkkaamaan mutta ihmeen sitkeä menijä tuo kyllä on. Isompiin urheilusuorituksiin en vanhaa enää ole kovin patistellut, vaikka lenkkeilyn määrästä ei kylläkään ole tarvinnut loppu pelissä tinkiä. Jossain vaiheessa kesää tulin kuitenkin ääneenkin sanoneeksi erään marssin loppuosuuden käynnistyessä että taitaa olla vanhuus tulossa Sellalle kun tämä loppupätkä lenkistä on aina niin tahmeeta ja Hänen Korkeuttaan on vähän odoteltava ja tsempattava että kotiin asti päästään. Kesän edetessä tosin kävi ilmi, että aivan hyvässä hapessa oleva mummeli hyytyy aina samassa kohdassa - oli lenkkeilyä takana 15 minuuttia tai 1.5 tuntia. Hmm. Kotona oleminen ei sitten ilmeisesti hörökorvaa kiinnosta kun siellä pitää pysyä aitojen sisäpuolella? No selvisipä senkin nihkeilyn syy ja voidaan edelleen huoletta lenkillä käydä. :D
Tähän väliin pitää muuten huomauttaa että Sella on erinomainen lenkkeilyseura hevoselle! Harmi vaan että hevostelu Sellan kanssa on rajoitettava kevyempiin, kävelypainotteisiin reissuihin. Ihan kaikkeen ei teräsmummotkaan nyt sentään veny.

Muutama viikko takaperin löydettiin uusi harrastus koko porukalle (kiitos tästä kuuluu serkulle kurjakoirineen): jälki. Ihan huippua touhua! Sellalle joskus vuosia sitten opetin (kaikkien oppikirjojen ohjeiden vastaisesti epäilemättä) jäljestämisen. Makkarajälkeä koirien kanssa kontatessa ajattelin että ei helevetti tästä tule mitään, eihän näillä hölmöillä (Tristan oli siinä myös opettelemassa) ole mitään käsitystä mikä tässä on juttuna. Jälkihommelit jäi pariksi viikoksi unohduksiin kunnes näin eräänä iltana kotiin tullessani että pihan perältä lähti rusakko loikkimaan. Teki muutaman siksakin siinä pihan tuntumassa ennen kuin otti suunnan etelää kohti ja lähti käpälämäkeen. Annoin sille muutaman minuutin etumatkan ja päästin koirat pihalle. Näytin jäljen alun koirille ja eipä aikaakaan kun Sella jo tekikin samat siksakit kuin pupu hetkeä aikaisemmin. Sillä hetkellä kun tämäkin otti suunnan etelään ja hävisi horisonttiin niin pikkuisen kadutti. Jäljestävä vinttikoira on aina jotenkin niin...vähemmän rauhoittava yhditelmä omistajalleen...
No mutta jos tähän nykyaikaan palatakseni: hyvin pelaa nenä Sellalla edelleen. Tässäpä risuaitahirviö mummon (moneen vuoteen) ensimmäiseen jäljestykseen:
https://www.youtube.com/watch?v=4346h9ejYs0&feature=youtu.be

Pinjan kanssa kuljettiin kesä motivointikurssilla ja siitä jäi paljon positiivista korvien väliin toivoakseni myös koiralle. Tungokset tuolle edelleen aiheuttaa ahdistumista, mutta tässäkin ollaan edistytty. Maailman Voittaja -näyttelyssä väentungos aiheutti vielä jotaikuinkin täydellisen lamaantumisen ja oli täysi työ että saan koiran houkuteltua edes kehään menemään. Namit kelpasivat vain oman häkin luona, ja lopulta ei edes oikein siinä. Jotain kehitystä kuitenkin kuukauden sisällä tapahtui, koska seuraava tungos koettiin ihan täällä kotinurkilla maalaismarkkinoilla. Vähän neiti näytti nyrpistelevän kyseiselle tilaisuudelle, mutta ilmeisesti voiton ahdistumisesta vei Pinjan ykkös-ihminen joka käytiin matkalta mukaan hakemassa. Voi sitä riemun määrää mikä pieneen koiraan voi mahtua! Nuilla kahdella on kyllä ihan omat juttunsa keskenään, malliesimerkkinä nyt vaikka Pinjan viimeisin jälki. Pinjaa ei ruoka jäljen päässä kiinnosta tipan vertaa, joten laitettiin yhtenä kertana sinne jäljen päähän ihminen odottelemaan, ja reaktio ihmisen löytyessä oli juuri sen mitä toivottiinkin: iloinen yllätys. Nyt sitten tehtiin niin että hoitotäti tekee jäljen ja piiloutuu. Jäätiin Pinjan kanssa katsomaan kun ihminen hävisi pöpelikköön ja mentiin vartiksi autoon odottamaan. Voi kiesus sitä itkun ja vingun määrää. Onneksi oli koiralla valmiina valjaat ja vermeet päällä, sinne se olisi painellut metsään mitään kyselemättä jos olisi itse saanut päättää. Motivaattori oli sen verran kova, että itse jälki jäi täysin sivuosan esittäjäksi ja tukka putkella paahdettiin, no vähän sinne päin. :D Alkumatkasta varsinkin nenä ei paljoa maassa käynyt ja oli pakko pysähtyä vähän rauhoittumaan ja vinkata että mahtaisi se ihminen löytyä helpommin jos käyttäisit tässä ryteikössä sitä pitkää nenääsi. Loppu  menikin huolellisemmin ja ihmisen luo mentiin ihan aikuisten oikeesti jälkeä pitkin.

Ja tässä tasapuolisuuden nimissä myös Pinjan ihka ensimmäinen jälki:
https://www.youtube.com/watch?v=2GPgtkAVdLM&feature=youtu.be

...ja vielä muutama kuva tästä meidän normaalimeiningistä.

Ja vielä tämän kesän ehkä mukavimpia asioita: Heili. Ravi kulkee aika mukavasti ja tavoitteisiin päästiin kuin päästiinkin ja komialla tyylilläkin vielä. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauteen ja koelähtöön.
http://tototv.icareus.com/web/guest/bonusvideot

Se ois Juhannus sitten melkolailla loppusuoralla. Toissapäivänä kävin Heiliä ja Vieremän taustajoukkojaan moikkaamassa ja hyvältä näyttää. Ei sitä ole oikein tajunnut miten on itsellä ollut pinna kireällä kun ei ole tuo varsan ravi mitään erityisen sujuvaa ollut. Mutta näin ne vaan ammattilaiset osaa näitä viritellä ja ravi maistuu taas. Meno on valmentajan mukaan jo semmoista että neidin voisi opetuslähtöön ilmoittaa. Rokotukset nyt vaan pitää laittaa kuntoon ja sitten menoksi, näillä näkymin ehkäpä jo ensi kuun lopulla. :)

Juhannus-Heili

E.V. Hayley & E.V. Scumba

Pinjan kanssa päästiin mukaan motivointikurssille. Kurssillepääsy tuli hienoisena yllätyksenä, koska mukaan otettiin ainoastaan kuusi koirakkoa. Käytetään siis ohjaus hyväksi ja toivotaan että meikäläisenkin pääkoppaan jotain oppia saadaan taottua. Ja toivotaan ennen kaikkea että meillä kommunikointi alkaisi vähitellen pelittää Pinjuskan kanssa.
Pientä edistystä on jo itseasissa havaittavissa, joissain tilanteissa tuolla nimittäin jopa korvat toimivat... ;)

Väsynyt juhannusjuhlija.

Ensi kuussa olisi Oulun näyttely ennen MV14-näytelmää ja mielenkiinnolla odottelen mikä on pienen sinisen asenne tilaisuutta kohtaan. Otetaan tällä kertaa Sella mukaan henkiseksi tueksi ja toivotaan että oman laumanjäsenen läsnäolo toisi pikkuisen lisää itsevarmuutta huligaaniin.

Jahas, sitten viime päivityksen onkin jo kaikenlaista enemmän ja vähemmän viihdyttävää ennättänyt tapahtumaan. Jos lähdettäisiin liikenteeseen vaikka Pinjan näyttelyreissulla.

Meillähän oli tiukka näyttelyviikonloppu tässä reilu viikko takaperin. Vain hulluhan ilmoittaa koiransa kahtena peräkkäisenä päivänä näyttelyyn ja vielä aivan eri suunnille Suomenniemeä. Onni onnettomuudessa oli se, että Joensuusta kun lähdettiin Oulua kohti pystyi yöksi pysähtymään kotiin ja jatkamaan sitten aamulla törkeän aikaisin matkaansa. Mutta eipä tämmöistä kyllä joka viikonloppu jaksaisi.
Matka meni mukavissa merkeissä, ja Pinku tahkosi edelleen Joensuusta hyvää tulosta ollen ainoana greynä ROP. Yksi SERT lisää meriiteissä ja ensimmäinen CACIB! Pikkuisen arvelutti mikä mahtaa olla  neidin fiilis kun tuomari tuli lähemmäksi koiraa katsomaan. En varmaan hengittänyt sen pariminuuttisen aikana ja teki mieli pistää silmätkin kiinni kun tuomari alkoi laskea Pinjan hampaita. Kirjaimellisesti ne legot nyt tuli laskettua. Ja koira vaan pojottaa paikallaan. Siis mistä nyt puhaltaa? Treenit ilmeisesti auttaneet poukkoiluun?

Joensuu KV 17.5.2014 Tuula Savolainen

Mr & Ms Nenä

Joensuussa ei enää ryhmässä menestystä herunut. Pinjalla pehmisi anturat koko päivän märällä nurmella hipsittyään, ja siitä kun siirrytäänkin yhtäkkiä raviradan karkealla kaviouralle niin ei tarvitse edes olla kovin herkkä koira että siitä tulee ontuva.

Seuraavana päivänä Oulussa tassuja selvästi vielä aristeltiin ja neiti synkisteli muutenkin olemassaoloaan näyttelyvilinässä. Kun lähtökohta oli mikä oli, laitettiin tällä kertaa tavoitteeksi vain ja ainoastaan hyvin käyttäytyvä, ILOINEN koira. Hyvinkäyttäytyvä toteutui, siitä iloisesta en menisi niin vannomaan. Allekirjoittanut oppi muutaman uuden klovni-tempun koiraansa viihdyttäessään, sen verran tästä reissusta opittiin...

Kyllä se kehän jälkeen piristyi...

Nyt ollaan otettu tavaksi lenkille lähtiessä ottaa taskut täyteen namia, ja remmi. Pinjahan on aina ollut sitä mieltä että vapaana kasvatattu luomukoira ei remmejä tarvitse ja todellakin kavahtaa kun näkeekin että pantaa tarjoiltaisiin kaulaan. Viimeiset lenkit ollaan sitten kuljeksittu niin että panta/remmi laitetaan päälle, palkataan namilla ja/tai leikkimällä ja vapautetaan pieni villikoira tämän jälkeen. Ja sama toistetaan... Pientä edistystä on alkanutkin jo tapahtua, ehkä tästä on tulevaisuudessa apua myös näytelmissä (Pinjalla yksi inhonaihe vähemmän...).


Ja tätä nykyä meillä vietätään hevosetonta elämää. Varsan piti lähtä vain vähäksi aikaa kasvattajan luona käymään että käyvät hepan läpi ja passittavat klinikalle jos jotain epäilyttävää löytyy syyksi raviongelmille. Varsan siirtäminen Savoon olikin ihan oma episodinsa ja raviratakin siinä tuli kavioeläimelle täydessä hulinassaan tutuksi. Mutta kun varsa on fiksu niin eipä siinä paljoa tarvinnut hötkyillä. :) Vähän sitä jännitti, mutta oudompaa olisi ollut jos mitään reagointia ei olisi tullut...
Heilin ravileiriviikot näyttävät nyt kyllä venähtävän koko kesän mittaisiksi ravisulkeisiksi (laidunta unohtamatta!) ammattilaisten näpeissä. Tämän uutisen kuultuani läksin purkamaan Heilin aitausta metsäkoneiden tieltä pois, ja heti kun homma oli tehty ja tyhjä, tampattu aitaus ilman aitojakin vielä niin kyllä tuli haikea olo. Hyvä etten itkua alkanut vääntämään. Mun hevonen on poissa! :( Hyvässä hoidossahan se Heili siellä on, lähinnä kait se tuo oma korvien väli vaan huutaa hevosta tontilleen. Täällä maalla tuli nyt tänä keväänä viisi vuotta täyteen ja muutaman kuukauden ainoastaan olen ilman hevosta ollut, joten onhan tässä pieni totuttelu taas.

Hmm. Olisi ilmeisesti pitänyt piruilla kengittäjälle pykälää isommin etukenkien tuunaamisesta. Minä olin tuunaamisen kannalla, kengittäjä taas sitä mieltä että kyllä ne jalassa pysyy, ei voi polkaista irti tätä patenttia. Kyllä voi! Suurta vahinkoahan tästä kengättömyydestä ei ole, koska ei meillä edelleenkään käyntiä kovempaa voi ajella. Ei kulje varsa ravia, ei. Antaa nyt vielä viisaampien syynätä kavioeläin läpi ja kokeilla omat konstinsa, jos ei ala askelta löytyä ammattilaisenkaan avulla niin sitten otetaan suunta klinikkaa kohti.

Heili 2v.

Pinjan kanssa käytiin kevään ensimmäisissä treeneissä ulkokentällä. Neidillä on jonkin asteinen mörkökausi menossa (tuomari ei saa koskea) ja siihen haettiin tänään siedätystä. Alku oli poukkoilua, mutta treenien lopussa tuo jopa alkoi hakeutua itse tuomarin luo. Siedätystä haettiin myös porukan seassa pojottamiseen ja voinen varovaisen optimistinen olla tämänkin suhteen. Viikon päästä seuraavan kerran treenit, ja sitten ollaankin jo kohta näyttelyssä. Nyt pitäisi kutsua kaikki siskonkumminveljenserkunkaimat käymään kylässä (tai treffata kaupungilla) ja koiraa räpeltämään, siinähän totuttelee ajatukseen että kaikkea pitää sietää. ;)

Kevennyksenä vielä tälle erää Pinja ja kylmä kylpy. Neitokainen kuvitteli reteenä hyppäävänsä matalaan rantaveteen mutta kuinkas kävikään...

Ja vielä bonuksena lintubongaus, vieläkin on sulattelua siinä että pihassa käväisi KELTAHEMPPO! Toki jos joku pätevämpi tämän joksikin muuksi diagnosoi niin antaa vaan kuulua.

30.4.2014

 Ääh, se olikin vain vihervarpunen............... -.-

Hah, pikkuisen olen näköjään alakanttiin arvioinut varsan nykymitat. Veikkailin että 158cm voisi osua jokseenkin sinne päin, mutta korkeus edestä (muutamaan kertaan osakkaan kanssa tarkistettu) 161cm ja takaa 162.5cm. Se sitten tamma otti ja kasvoi puolessa vuodessa melkoisesti..! Nyt pidetään vielä pikkuisen lepolomaa ajohommista, aloitellaan tässä uudestaan jahka on kesämonot alla ja tiet sulana. Toivottavasti nuo askelkuviot alkavat vähitellen taas osua kohdilleen ja päästäisiin kunnolla hölkkää ajamaan. Kesäkuuksi neiti on mitä ilmeisimmin lähdössä kasvattajansa tiluksille hakemaan sitä kadonnutta askelta takaisin, mutta tehdään kotoa käsin sitä ennen se mitä voidaan tehdä. :)

Sininen ikiliikkujamme, Pinja, on lihotuskuurilla jälleen kerran. Tässä kyllä näkee niin hyvin nuoren ja vanhan koiran välisen eron mitä tulee energian kulutukseen. Sellahan tuntuu elävän vaikka pikkukiviä syömällä, mutta Pinjalle pitänee alkaa tarjoilemaan yksi ylimääräinen ateria. Ei se laiha ole, mutta ei sillä kyllä kovin suuri rasvaprosentti tällä hetkellä ole. Timmi mimmi.

Sella tässä on viime aikoina hieman huolettanut. Taas on koivessa sanomista. Välillä on melko pitkä väli ettei nilkuta, mutta nyt on taas etunen kipeä. Kyllähän sillä nuita juostuja kilometrejä jo on melkoisesti takana, mutta toivottavasti nyt vielä vertyisi kuntoon ja olisi vielä jokunen vuosi vielä edessä päin.

Nuista talouden hiirenkarkottimista pitänee vielä mainita, että tässä jokin sitten sain tietää että pojille on syntynyt pikkuveljiä. \o/ Olen kyllä sitä mieltä että meillä on kissa- ym. kiintiöt jo täynnä mutta eihän yksi pieni kissanpenikka nyt voi tätä konkurssia enää keikauttaa mihinkään suuntaan? Eihän? ;)

Miten voi hevoselta hävitä parissa päivässä ravi pois askellajeista?? Toivottavasti tämä on nyt jotain kasvuun liittyvää ja ennenkaikkea ohimenevää laadultaan. Parina kertana lenkillä huomasi, että jokin ei ole ihan oikein, mutta putputteli kuitenkin nätisti hölkkää. Kolmas reissu olikin sitten jo sitä luokkaa että oli parempi antaa tamman kävellä lompsia, kun ei sitä oikein edes huvittanut juosta. Ravia menee pyydettäessä muutaman askeleen, jonka jälkeen sekoaa joko peitsille tai laukalle. Osaa myös sekoittaa nuo molemmat... Olisipa hienoa kun nuo osaisivat sanoa mikä on vialla. Kasvu? Kelit? Hokkikengät? Jalat? Jokin muu?

Pinja teki sen taas! ROP ja SERT! :D Paikalla oli myös Pinjan veli, sekä avoimessa luokassa kilpaillut uros. Näitten rinnalla Pinja alkoi näyttää hyvin, hyvin pieneltä ja elegantilta... Sivusta seurailin (ja hermoilin) kehän etenemistä ja sitä vain toivoi että likka ei poukaisisi tuomaria karkuun kun suuhun kurkataan.
Purukaluston tarkastus ei yllättäen ollutkaan se kauhistuksen paikka, vaan se yleinen koiran läpi räplääminen. Pysyi kuitenkin suht nahoissaan eikä saanut hevoskohtausta. Liikkui ihan kivasti (mitä nyt vähän kinnasi vauhdin suhteen) ja torotti kuin patsas paikallaan koko arvostelun ajan. Ja malttoi vielä ROP-kehässäkin olla koiriksi. Sen verran oli kuitenkin vetänyt herneen nenään tuomarin JULKEASTA käytöksestä kopeloida arvon neitiä IHAN VAROITTAMATTA ettei suostunut samaan kuvaan hänen kanssaan. Siispä meillä on julkaistavaksi vain kuva liikkeistä, sekä epävirallisempi pojotus kehän jälkeen (kun se kamala kopeloiva nainen oli jätetty omaan arvoonsa...).

Ryhmäkehästä ei sijoitusta herunut, mutta kokemusta sitäkin enemmän. Nyt siis tiedetään rotukehän perusteella että meillä on mörkökausi menossa. Vieraat kopeloivat ihmiset on kamalia. Siispä tarjoilemme neidille tätä herkkua lähitulevaisuudessa ihan uhallakin. :) Ryhmäkehässä taasen ahdistusta aiheutti seisominen tiiviissä jonossa vieraitten koirien välissä. Liikkuminen meni taas ihan kelvollisesti, mutta ihmettelen miksi tuon menoon ei saa lisää tempoa. Noh, mietitään sitä paremmalla aikaa ja opetellaan lisää neidin käyttöohjeita.

Sella oli näyttelyn ajan "mummolassa". Oli kuulema nukkunut sen kuusi tuntia jotka päivähoidossa vietti. Ei muuta mainittavaa. ;)

Mistä pitää mainita, on talouden kavioeläin. Parin päivän takainen projektoituminen Pihan puolelle oli aikaansaanut Heilin taiteellisen puolen pintaan pulpahtamisen, kuten päivän valossa huomattiin. Parin harjoitelman jälkeen keittiön ikkunaan oli ilmestynyt oikea nykytaidepläjäytys, helmi suorastaan. Parhaimmillaan työ on maalis-huhtikuussa n. klo 18-19, ilta-auringon kauniissa valossa. Taideteos on näillä näkymin nähtävillä toukokuulle asti, eikä vaatimaton taiteilijamme veloita edes pääsymaksua pääsystä galleriaansa! Nimmareiden jakoa urheilijalupauksemme pyrkii kuitenkin välttämään jännetupentulehdusriskin vuoksi.

Uula on täällä taas! Tässä sen huomaa miten iso ikäero Pinjalla ja Sellalla on ja miten paljon se vaikuttaa paskahöyryn määrään (varsinkin) tuon huligaani-ikäsen korvien välissä. Kun ei Sella enää kovin paljon jaksa/viitsi remuta. Mutta nyt on Uulis vielä pari tuntia päivähoidossa ja kakaroilla on kivvvaaaaaa! :) Heilikin vähän on ihmetellyt aitauksensa puolelta koirien meininkiä, musta karvapallo varsinkin oli jotain mitä olisi pitänyt hieman tarkemmin saada nuuhkia, mutta ei taideta vielä Uulaa viedä lähietäisyydelle hevosesta ennekuin oma äippä on mukana.

Heilistä puheenollen: neitokainen löytyi eilen illalla kotiin tullessani tästä Pihan puolelta. Pikkuisen se oli hermostuneen oloinen (liekö auton valoja säikähtänyt), mutta onneksi oli leipäpaloja taskussa ja sillähän se näyttä hevonen kuin hevonen tokenevan... Karsinan ovea oli selvästi yritetty avata, mutta ei ollut ihan onnistunut. Siispä ovi kunnolla selälleen ja sinnehän se polle puikahti tyytyväisenä tallin puolelle. Pimeässä en enää viitsinyt lähtä korjaamaan aidan kokemaa tihutyötä, ja asennoiduinkin jo aamulla korjaustöihin.
Aamulla siinä sitten aloin etsimään niitä tuhoja. Mitä tuhoja? Missä? Aita oli joka puolelta kunnossa, joten kysymys kuuluukin että mistä/miten tuo on keplotellut itsensä aidan ulkopuolelle ja piha-aidan sisäpuolelle? Pikkuportti oli kyllä auki, mutta jälkiä en vielä hoksannut siitä kohtaa. Mielenkiinnolla odottelen jatkoa tälle tarinalle.

Heili 2v.

Koirat ovat käyneet nyt muutaman kerran hierojalla ja Sella tykkää. Sillehän nämä reissut on aivan luksusta: ensin käydään hierojan pöydällä tunti ja sen jälkeen mummeli pääsee nukkumaan lämpimän peiton väliin siksi aikaa kun Pinja on lihashuollossa.
Sella varsinkin on edelleen melkoisessa juntturassa, mutta oli se Pinjakin hieman kireänä (haiskahti kylläkin maitohappojen aikaansaannokselta, siinä kun oli takana juoksemine Uulan perässä pitkin mehtiä...).
Seuraavan kerran käydään vielä koirien kanssa kaupungissa hierojalla, mutta toukokuussa Sanna tekee kotikäynnin ja käy tuon Heilin myös läpi. En usko että likasta mitään erityisempää löytyy, mutta kaula sillä on vähän jähmeän oloinen.

Huomenna on sitten ryhmänäyttely Pinjalla. Kajaania kauemmaksi ei tällä kertaa tarvitse lähteä mikä on tässä ehkä se paras asia... Pikkuisen pistää jännittämään nyt kun siellä on pari muutakin koiraa ilmoitettuna, Pinjan veli esimerkiksi. :)

Tässäpä vielä muutama pojotuskuva likoista:

Pinja 13kk

Sella 8,5v.

Miten voikaan pieni koira iloita kun saa uuden kaverin joka myös tykkää (oudosta ulkonäöstä huolimatta!) juoksemisesta. Meillä kävi tänään kylässä pieni pumi-poika, Uula, ja meno koirien kesken oli yllättävänkin suvaitsevaa. Olisin kuvitellut pikkupojan joutuvan hieman jalkoihin ja yleisesti ottaen arastelevan ainakin alkuun isompiaan, mutta mitä sitä **skaa. Näytti heti kättelyssä niin rennolta tutustumiselta että eipä muuta kuin koirat vapauteen ja metsäpolkua kohti. Uulis ilmoitti heti tytöille mikä on homman nimi: minäpä olenkin nopeampi näissä ryteiköissä kuin te! :D
Ensimmäinen kerta sitten Pinjan pikkupentuaikojen kun neiti joutuu tosissaan juoksemaan toista koiraa kiinni. Sellalla alkaa jo hieman ikä painaa jaloissa, joten Pinja pääsee suhteellisen helposti mummelia karkuun. Mutta nyt tosiaan joutui pieni sininen ihan tosissaan keskittymään töppösten siirtelyyn ja nähtiin sekin ihme että likka meni hieman maitohapoille. Ihmetteli jo alkumatkasta että eikö tuo pieni musta möykky väsy milloinkaan? Sellakin pari kertaa innostui vierailevan tähden kanssa juoksemaan ja vaikka hauskaa olikin niin kyllä kotiin tullessa uni alkoi maistua moisen hurjastelun jälkeen. Nuoriso-osasto piti vielä nakata takaisin pihalle, sen verran oli ylimääräistä energiaa jäljellä että meinasi talossa loppua tila kesken huligaaneilta.
Toivottavasti saadaan Uula kylään toistekin, mainio pieni karvakorva. :)

Heilin treenit ovat kirjaimellisesti jäissä tällä hetkellä. Eipä ole paljoa treenimaastoissa hurraamista. Ja nyt ei enää tämän kevään ajoista kannata stressata, pollella on kunto jo tullut aikaa sitten alas ja perusharjoittelu on jokatapauksessa aloitettava uudestaan. Jahka nämä kelit tästä siis paranevat. -.-
Mutta ajoa tai ei, varsa on kasvussaan. Tarkkoja mittoja ei ole tiedossa, mutta takakorkeutta ja painoa on tullut selvästi lisää syksystä. Valjaatkin alkavat olla vähitellen aikuisen hevosen mitoissa. Tavoitteet meillä on nyt luonnollisesti tämmöisen persetalven vuoksi siirretty ensi syksylle, jotta jos hyvin menee sinne asti niin aletaan sitten haaveilla opetuslähdöstä. Mutta katsotaan nyt miten tämä homma taas alkaa etenemään jahka päästään niitä raviaskeleita treenimielessä ottamaan.

En vieläkään tajua miten minut ylipuhuttiin ilmoittamaan Pinja Pellon ryhmänäyttelyyn. Yllyttäjä valitsi kyllä taktisesti juuri sen sopivimman mahdollisen hetken (makia voitto juuri Kajaanista!), joten syyntakeeton minä tässä olen. Minulla oli kyllä mielikuva että Pello on jossain todella kaukana pohjoisessa, mutta kauhukseni tajusin sen olevan vieläkin syrjemmässä ja että minä olen ainoa kuski matkalla. Laskin siinä mielessäni että mahtaakohan allekirjoittaneesta enää paluumatkalla olla eläjäksi kun samoilla silmillä köröttelen vuorokauden, joten päädyttiin naamioimaan matka koko viikonlopun kattavaksi Lapin lomaviikonlopuksi motelleineen kaikkineen.

Reissuun lähdettiin kahden ihmisen ja kahden koiran voimin. Pinja oli hieman häkeltyneen oloinen kun sai koko matkan pötkötellä Leija-borzoin vieressä ilman että toinen jatkuvasti pörisee vastalauseita. Menomatka sujui siis rattoisasti, jos ei Leijan matkapahoinvointia huomioida. Ja että nelijalkaiset luomukasvatetut vinttikoiramme eivät osaa pissata/kakata kytkettyinä. Pinja sentään jossain vaiheessa yleensä alistuu kohtaloonsa ja vahingossa tekee tarpeensa, mutta kaverinsa sinnikkäästi panttasi. Ja panttasi. Ja panttasi...

Perille saavuttiin hyvissä ajoin ja koirat ja palvelijansa pääsivät lepäilemään ennen seuraavan päivän urakkaa. Omalla kohdalla ei liikaa tullut nukuttua, koska jossain vaiheessa pieni sininen lösähti poikittain keskelle sänkyä ja enhän minä sitä raaskinut pois töniä kun kerran neiti siihen niin hyvin itsensä asetti. Minä siinä sitten jalat solmussa yritin nukkua, ja onnistuinkin siihen asti että ihan yllättäen vanha tuttuni Pohjekramppi päätti ilmoitella itsestään. Jessus että olikin päässyt unohtumaan miltä tuntuu koivessa oikein imakka kramppi. Siihen kun ei auta hyvä eikä paha.

Aamusella lähdettiin (onneksi) hyvissä ajoin näyttelypaikalle ja löydettiin kehän laidalta juuri sopiva rako parille isolle koiralle. Päivällä halli oli tupaten täynnä, mutta onneksi ulko-ovi oli ihan lähellä joten edelleen pissejä/kakkoja panttaavia puikulaneniä pystyi pienellä vaivalla käyttämään pihalla.

Kokoonpanomme liehuletti kävi ensimmäisenä kehässä ja sai matkamuistoksi sen kauan kaivatun SERTin (hyvä Leija!). Pinjalla ei ollut paljoa kilpailua kehässä, koska toinen grayhoundeista olikin pentu, mutta kyllä elettiin meidänkin kehässä jännityksessä koko laatuarvostelun ajan. Kaikki meni suhteellisen hyvin siihen asti että kesken tuomarin edessä patsastelun käynnistyi elämää suurempi koiratappelu (semmoinen peukalolla tapettavan kokoinen italiaano sanoi "mur" toiselle lähes kahden nyrkin kokoiselle kilpailijalleen) parin metrin päässä meidän takana. Samalla hetkellä myös se likellä ollut ulko-ovi paukahti ja siinähän meillä jo olikin kaikki tarvitta draaman aiheiksi...
Ei auttanut muu kuin kitkutella rakennearvostelun ajan jotenkuten. Pinjalla alkoi naama venähtää taas siihen olenpaniikissaenkävoiliikkuataihengittää-moodiin ja siihen tilaan kun neitokainen menee niin se ei todellakaan ota enää ainuttakaan askelta kehässä. Miten siinä sitten esität vielä tuomarille liikkeet kun koira on jähmettyneenä kuin peura autonvaloissa... No ei auttanut muu kuin yrittää viedä kakaran huomio johonkin muuhun pienellä leikkimisellä ja sitten menoksi. Olihan se meno melkoista etujaloilla tepsuttelua ja vispaamista, mutta tuomari sen antoi anteeksi. Onneksi. Jotta taas on tuloksena ROP ja SERT. Aika huikeeta. Ryhmäkehässä käytiin hakemassa kokemusta, ja sitähän tässä tarvitaankin. Roimasti on vielä käyttöohjeita opeteltavana mitä tulee Pinjan kanssa näyttelykehässä pyörimiseen, mutta taas ollaan hieman viisaampia.

Niin ja se kotimatka. Ikinä en enää luota navigaattoriin...

Kaikkea sitä sattuukin kun ei mitään odota. Pienen sinisen elämään on kovin paljon mahtunut epäonnea viime aikoina, mutta paistaa se aurinko risukasaankin toisinaan. Sen lisäksi että penikalla tosiaan tuo niska oirehti taannoin aika voimakkaasti ja esti Messariin osallistumisen, onnistui neitokainen vielä korkkaamaan takasestaan polkuanturan juuri Kajaanin Tamminäyttelyn alla. Harvemmin sitä tuommoiseen näkyyn kotiin tullessaan törmää, jonkin aikaa vietin lattioita luututen kun ei löytynyt neliösenttiä jossa ei verta olisi ollut. Ja sitä mukaa kun sain lattioita puhtaiksi, falskasi jo tassusiteestä veri läpi, ja taas siivottiin.

Jännityksellä siinä odottelin milloin ja miten voimakkaana alkaa ontuminen. Haava (kun sen lopulta paikallistin verenvuodon takaa...) oli siisti parin sentin mittainen viilto, ei kovin syvä, mutta voi kiesus kun se ei meinannut lakata vuotamasta. Sellalla tai Ristolla kun olisi tuommoinen vekki ollut tassussa niin jalattomia oltaisiin oltu monta viikkoa, mutta yllättäen Pinja ei yhtenäkään päivänä arkonut kinttuaan. Onko tuo koira ollenkaan..? :) Ainoat haavaan liittyvät draaman hetket olivat ainoastaan parina ensimmäisenä päivänä haavanhoito. Haavan pesu ja sitominen oli niinkuin olisi pokkuraa varsaa hoitanut ensimmäistä kertaa ja komeita villihevosmaisia potkusätkyjä saatiin aikaan... Sanon sen taas: neiti on hieman yliampuva mitä tuohon dramaattisuuteen tulee. Mutta toisaalta, kuten kävi ilmi, 90% tuosta sen vikuroinnista on pelkkää esittämistä joka lässähtää jos siihen ei itse kiinnitä mitään huomiota.

Eli ontumalta vältyttiin, ihme kyllä. Tytöt ennättivät ennen näyttelyä käydä molemmat hierojallakin, ja etenkin Sella otti hoidosta kaiken hyödyn irti. Reppana on kyllä aika jumissa ja uusi aika varattiin (molemmille) ihan syystäkin. Jospa se muori tuosta vielä vetristyisi.
Pinjasta löytyi greyhoundille ilmeisen tyypillisesti kireyttä rintarangan seudulta, mutta ei mitään isompaa vaikka koira toisin ilmaisikin. Hieroja juuri ennätti sanoa, että ei tässä mitään pientä oikean puolen kireyttä lukuunottamatta ole, ja juuri sillä hetkellä koira rääkäisee niinkuin oltaisiin jotain leikkaamassa hänestä irti...

Mutta tosiaan, vetreinä kohti Tamminäyttelyä. Greyhoundeja oli ilmoitettu kokonaista kaksi kappaletta joten sehän meinasi vähän paineita tuoda kun valioluokan koira oli vastassa. Tavoitteena meillä ei ollut muu kuin SERT, ja sen Pinja saikin. ROP juniorilla ja ROPilla höystettynä kylläkin... Loppukilpailuihin osallistuttiin puhtaasti kokemuksen vuoksi ja hyödynnettiin kotikenttäetu painumalla väliajaksi kotiin lepäilemään. Se ilmeisesti kannatti, koska kaikesta ison kehän venkuilusta ja jännittämisestä huolimatta Pinja oli lauantain BIS junior. Ryhmäkehässä olikin sitten jo aikuiset koirat vastassa, joten jos junnujen voitto oli yllätys niin samantasoinen shokki se oli tuo RYP3-sijoituskin. Melkoinen aloitus näyttelyuralle, olen aika mykistynyt.